Tekijä: Raksila

Teksti: Heikki Pudas, kuva: Ritva Ilonen.

Raksila-muki nro 34 luovutettiin aktiiviselle raksilalaiselle

Saatujen ehdotusten perusteella Asukasyhdistyksen hallitus päätti myöntää vuoden 2022 Raksila-mukin yhdistyksen ja sen hallituksen pitkäaikaiselle aktiiville, Ritva Iloselle. Ehdottajien antamat perustelut ovat kuvaavia Ritvan toiminnasta. ”Valtavan aktiivinen Raksilan ja raksilalaisten eteen puurtaja. Aktiivi isoilla kirjaimilla! Aktiivinen raksilalainen, joka aina valmis auttamaan ja aina mukana. Toteuttanut monia ideoita raksilalaisten hyväksi. Ollut näkyvä tekijähenkilö muuntajakopin maalauksen toteuttajana ja viestijänä, mikä tuonut positiivista julkisuutta Raksilaan.”

Kriteerit

1. Raksilalainen on toiminnallaan edistänyt asuinalueemme kehitystä.

2. Raksilalainen on menestynyt jollakin elämän osa-alueella ja tuonut myönteistä julkisuutta Raksilaan.

3. Raksila-mukia suosittelee jollekin henkilölle vähintään kolme raksilalaista. Hallitus tekee päätöksen.

Raksila-mukin aiemmin saaneet raksilalaiset

2021 Jari-Pekka Aarrekivi, yhdistyksen aktiivijäsen, mies kesäkahvilan ja Lippo Juniorit -yhteistyön takana, edesauttoi Hulikakun saamista takaisin Raksilaan

2020 J-P Metsävainio, astrokuvaaja, maailmallakin tunnettu raksilalainen

2019 Kaisu Rundelin, yhdistyksen pitkäaikainen rahastonhoitaja ja aktiivijäsen

2018 Tanja Torvikoski, yhdistyksen pitkäaikainen sihteeri

2017 Timo Takala, arkkitehti, asukasyhdistyksen asemakaava-asiantuntija sekä pitkäaikainen Raksilan asukas

2016 Paula Pyykkönen, toiminnantarkastaja 2014–

2015 Märta Malmström, asukasyhdistyksen toiminnassa 20 vuotta, viheryhdyshenkilönä 2012– 

2014 Raimo Rantala, Teuvo Pakkalan koulun rehtori 1987–2015

2013 Sanna Yrjänä, asukasyhdistyksen varapuheenjohtaja 2002–

2012 Antti Alakopsa, aktiivinen yhdistystoiminta

2011 Salli Lyttinen, 90-vuotissyntymäpäivä, Raksilan paras räiskäleenpaistaja

2010 Seija Virkkula, Raksilan alkuhistorian tutkija

2010 Jouko Oja, 75-vuotissyntymäpäivänä

2009 Henna Raitala, Raksila-lehden taittaja 2005–2010

2008 Pirjo Pekuri, asukasyhdistyksen toiminnan tukija, joka lahjoitti lohikeiton lohet ja mahdollisti kesäjuhlien järjestämisen

2007 Oulun Palvelualan Opisto, Pohjois-Suomen ensimmäinen ammatillinen oppilaitos, jolle myönnettiin vuonna 2007 ympäristösertifikaatti

2006 Helena Mäkelä, asukasyhdistyksen pitkäaikainen rahastonhoitaja ja Raksilan yhteistapahtumien paras ruisleivän tekijä

2005 Juha Junno, Oulun Kärpät, toimitusjohtaja

2004 Maija-Liisa Takalo, Raksilan paras lohisopan keittäjä

2003 Pirkko Makkonen, asukasyhdistyksen tilintarkastaja

2002 Pentti Impola ja Laura Impola, lähikauppapalvelua parhaimmillaan yli 40 vuotta

2001 Matti Moilanen, Raksilan apteekkari, terveyttä edistävä toiminta

2000 Lea Salokannel, asukasyhdistyksen puheenjohtaja 1994–2016

1999 Raija Tuominen, asukasyhdistyksen puheenjohtaja

1999 Heikki Mähönen, mitalisti voimannostolajissa

1998 Kaija Sipilä, asukasyhdistyksen sihteeri 1995–1996

1997 Aili Makkonen, 75-vuotissyntymäpäivänä, edesmennyt kunniajäsen

1997 Ulla Vahtera, Raksilan viheryhdyshenkilö

1996 Jussi Junttila, 50-vuotissyntymäpäivänä

1996 Petteri Salokannel, ylioppilas / logon suunnittelija

1996 Marketta Rossi, 50-vuotissyntymäpäivänä, rahastonhoitaja

1995 Liisa Jaakonsaari, 50-vuotissyntymäpäivänä

Teksti ja valokuvat: Jari-Pekka Aarrekivi.

Elokuussa 2022 ilmestynyt teos Ilmakirja käsittelee meille raksilalaisille monin verroin asumisessa tuttua painovoimaista ilmanvaihtoa. Kirjan tekijöinä ovat toimineet arkkitehti Juulia Mikkola, diplomi-insinööri Leino Kuuluvainen ja arkkitehti Netta Böök. Kirjassa käydään läpi painovoimaisen ilmanvaihdon toimintaperiaatteita ja kerrotaan esimerkiksi sen parannus- sekä kunnostusmahdollisuuksista. Teos sisältää myös erittäin mielenkiintoisen historiaosion.

Teos on tehty pääasiassa ammattikäyttöön, mutta se antaa mielenkiintoisia yksityiskohtia kaikille. Kirja sisältää paljon lähteisiin perustuvia tutkimustuloksia, joten sitä voidaan pitää hyvinkin pätevänä teoksena painovoimaisen ilmanvaihdon parantamiseen. Kirjaan perehtyminen tuli ajankohtaiseksi Syrjäkatu 1:n ilmanvaihtoa ja erityisesti tuloilmaa selvitettäessä. Talon hirsirunko on siirretty 1929 Terijoelta Raksilaan ja se on kokenut erilaisia rakenteellisia muutoksia historiansa aikana. 

Painovoimaisen ilmanvaihdon toiminnan perusperiaate perustuu lämpötilaerojen kautta tulevaan hormivaikutukseen, tiloihin syntyviin painejakaumiin, lämpötiloja tasaaviin ilmavirtauksiin sekä tuuleen ja auringon säteilylämpöön. 

Painovoimaisessa ilmanvaihdossa ei koskaan voida saada täysin tasalaatuista sisäilmaa ympäri vuoden etenkin sääolosuhteiden vuoksi. Esimerkiksi kesällä ilmanvaihto toimii huonommin vähäisen lämpötilaeron takia. Painovoimainen ilmanvaihto ei sovellu hyvin suuriin tiloihin, joissa on paljon ihmisiä, mutta se on varsin toimiva ja kokonaisenergiatehokas ratkaisu edelleen nykypäivän asumisessa.

Hyvä sisäilma on monen asian summa

Kirjassa korostetaan, että sisäilman laatu ei yksin ratkea sillä, mitä enemmän ilma kiertää. Sisäilman olosuhteet riippuvat ulko- ja sisälämpötilan lisäksi ilmanvaihdon määrästä ja lisäämällä ilmavirtoja voi tämä vaikuttaa myös sisäilman kosteuteen ja vedon tunteeseen.

Mitä ekologisempi rakennuksen sisäpinta on, sen hengittävämpi talo on ja sitä myötä sisäilma parempaa. Jos talon sisäpinnat on pinnoitettu muovipohjaisilla ratkaisuilla, joita monet tapetit sisältävät, sisäilman kosteus nousee helposti liian korkeaksi. Tällöin kosteutta joudutaan poistamaan enemmän ilmanvaihdon avulla. 

Kirjassa esimerkiksi kerrotaan, että kahden hengen makuuhuoneessa, jossa hirsiseinät olivat paljaana ja seinät olivat täten pinnoitettua seinää hengittävämmät, seinäpinnat pystyivät mittausten perusteella sitomaan ihmisen hengityksestä vapautuvaa kosteutta ja estämään sisäilman kosteuden nousun haitallisen korkeaksi. 

Ilmanvaihtoa kannattaa testata

Keskustelu painovoimaisen ilmanvaihdon osalta pyörii monesti ilmavirtausten mukana leviävissä hajuissa. Kirjan mukaan painovoimaisen ilmanvaihdon aiheuttamat paine-erot ovat kuitenkin vähäisiä, eikä ilmanvaihto ime helposti sisään epäpuhtauksia rakenteista tai talon alustasta. Koneellisessa järjestelmässä tämä riski on monin verroin suurempi. Kuitenkin korkeissa tiloissa painejakauman aiheuttamaa hajuhaittaa voi ilmetä, elleivät huoneistojen ja porrashuoneen väliset ovet ole tiiviitä. Perinteisessäkin hirsitalossa korvausilma pitäisi olla hallittua, jolloin se ei tulisi tiloihin epäpuhtaita reittejä pitkin.

Kirjan mukaan ”jo toista sataa vuotta sitten vanha kansa varoitteli, että alapohjassa olevien vuotojen kautta rakennuksen sisään voi päästä virtaamaan maapohjasta haitallisia aineita. Tämä estettiin tekemällä rakenteiden alimmista lattioista erityisen tiiviitä, tuulettamalla ryömintätilaa sekä lisäämällä korvausilmareittejä, joista saatiin raitista ulkoilmaa.” Lähde: Huonerakenteiden oppi 1900–1908.

Milloin sitten ilmanvaihto toimii hyvin? Jos kylpyhuoneen peilin kosteus ei haihdu 15–30 minuutissa tai hyvin lingottu pyykki ei kuivu alle vuorokaudessa, voi ilmanvaihto olla puutteellinen. Hyvä nyrkkisääntö on kokeilla poistoilmaventtiilin edessä paperia. Jos hormi vetää hyvin, paperi jää venttiiliin kiinni. Esimerkiksi Syrjäkatu 1:ssä poistoilmaa kulkeutuu pönttöuunin tähtiventtiilin kautta. Tähtiventtiiliä voidaankin pitää painovoimaisen ilmanvaihdon valttikorttina. Ilma vaihtuu parhaiten, kun tähtiventtiili on auki ja alempi pelti kiinni. Muuratut savupiiput ovat painovoimaisessa ilmanvaihdossa lähes ehdoton edellytys. Niiden kunnosta kannattaa siis pitää huolta. 

Monesti voidaan myös aistia, että ilma on tunkkaista. Mikäli ilmanlaatu johtuu puutteellisesta tuloilmasta, kannattaa rakennuksessa tarkistaa mahdolliset tukitut venttiilit. 1970-luvun jälkipuolen energiakriisissä monia tuloilmalähteitä suljettiin sen tarkemmin vaikutuksia pohtimatta. Harmittavan usein myös uuneja on poistettu käytöstä, millä on vaikutusta poistoilmaan. Olisi myös tärkeää tunnistaa, millä järjestelmällä talon painovoimainen ilmanvaihto toimii. Vanhoissa puutaloissa riittävä tuloilman saatavuus on perustunut monesti siihen, että ilma vaihtuu ikkunoiden kautta. Tuuletusikkunoiden rooli painovoimaisessa ilmanvaihdossa on nykypäivänäkin keskeinen.

Energiatehokas ratkaisu

Nykyisen energiakriisin aikana painovoimainen ilmanvaihto on mitä parhain muoto ja sitä tulisikin vaalia. Järjestelmä ei vaadin lainkaan sähköä, on äänetön ja sillä voidaan pitää rakennus hyvässä kunnossa, vaikka se olisi käyttämättömänä vuosien ajan.

Kirjassa kerrotaan, että Tampereen teknillisessä yliopistossa on selvitetty energiankulutuksen ja ilmanvaihtojärjestelmän yhteyttä. Tutkijoiden yllätykseksi havaittiin, että ”painovoimaisen ilmanvaihdon rakennusten käytönaikainen kokonaisenergiankulutus oli keskimäärin pienempi kuin koneellisen ilmanvaihdon rakennusten, riippumatta koneellisen järjestelmän laadusta tai siitä, oliko järjestelmässä lämmön talteenottoa. Näin oli siitä huolimatta, että laskelmien mukaan kokonaisenergiankulutuksen olisi pitänyt olla pienempi sellaisessa rakennuksessa, jossa on lämmöntalteenotolla varustettu koneellinen ilmanvaihto.” 

Kirjaan kannattaa tutustua, jos talon painovoimainen ilmanvaihto kaipaa parantamista. Lähes 100-vuotiaiden talojen ilmanvaihtojärjestelmien muutoksissa tai tehostamisissa kannattaa aina kääntyä alan ammattilaisten puoleen ja tehdä esimerkiksi hormikartoitus sekä ilmamäärien mittaus. Yksistään kokemus vanhoista rakennuksista ei riitä, vaan ammattilaisen olisi tärkeää perehtyä kohteena olevaan rakennukseen ja sen rakennushistoriaan. 

Teoksesta saa hyvä käsityksen, mistä ilmanvaihdossa vanhoissa taloissa ylipäätään on kysymys ja mitä toimenpiteitä parempi sisäilma painovoimaisessa ilmanvaihdossa vaatii.

Erilaiset ilmavirrat

Tuloilma eli raitisilma eli korvausilma tarkoittaa huoneeseen johdettavaa ulkoilmaa, poistoilma taas huoneesta pois johdettavaa käytettyä ilmaa. Siirtoilmaksi kutsutaan huoneesta toiseen virtaavaa ilmaa esimerkiksi silloin, kun toisessa huoneessa on vain tuloilma-aukko ja toisessa vain poistohormi. Tällöin siirtoilma toimii toisen huoneen poistoilmana ja toisen tuloilmana.

Lähde: Ilmakirja, 2022.

Painovoimaisen ilmanvaihdon toimintaperiaate

Kylmä ilma on raskaampaa kuin lämmin ja pyrkii siksi painumaan alaspäin, kun taas lämmin ilma pyrkii nousemaan ylöspäin. Kun lämmitetyn tilan ulkoseinälle tehdään tuloilma-aukko ja tilasta johdetaan vesikaton yläpuolelle poistohormi, tuloilma-aukosta alkaa virrata sisään viileämpää ulkoilmaa. Samalla huoneessa lämmennyt ilma poistuu hormia pitkin.

Lähde: Ilmakirja, 2022.

Teksti: Raksilan asukasyhdistys, valokuva Jari-Pekka Aarrekivi.

Raksilan joulukalenteri avautuu myös joulukuussa 2022! Kaikki raksilalaiset saattoivat osallistua koristelemalla jouluikkunan tai esimerkiksi tekemällä kadunvarteen tai pihaan jouluasetelman. 

Raksilan joulukalenterin avautuvista luukuista kerrotaan myös muun muassa Raksila keskustelee -WhatsApp-ryhmässä.

Avaa ja lataa Raksilan joulukalenterin 2022 kartta pdf-muodossa >>

Raksilan joulukalenteriin pääsee mukaan ensi vuonnakin laittamalla viestin Hannalle 040 563 6848. Hanna tekee tiedossa olevista luukuista kartan. 

Teksti: Hannele Dufva, kuvat: Hannele Dufva ja Hamidullien kotialbumi.

Eräs Puu-Raksilan kauniista vanhoista rakennuksista löytyy osoitteesta Karjakatu 5. Talon ensimmäinen omistaja oli kauppias Ibrahim Hamidulla, yksi Suomen ja Oulun tataareista.

Nyt syksyllä 2022 rakennus on paritalo, jonka pohjoispäätyä asuvat Päivi ja Erkki Tiittanen ja eteläistä Mari-Anne Peltola ja Esko Jyrinki. Syyskuussa 2022 kävin tutustumassa taloon ja sen mielenkiintoiseen historiaan Tiittasten puolella. Mukana oli lehtori, FT Ainur Elmgren, joka opettaa työkseen historian ja yhteiskuntaopin didaktiikkaa Oulun yliopistossa, ja on myös mukana Suomen tataarien historiaa kartoittavassa hankkeessa. Lisätietoa talon historiasta sain sähköpostitse Mari-Anne Peltolalta. 

Myöhemmin pääsin vielä haastattelemaan valtiotieteen maisteri Behiye Samaletdinia, Hamidullan perheen tytärtä, joka asuu nyt Helsingissä. Behiye kertoi lisää talon ja oman perheensä historiasta ja samalla sain maistaa herkullisia jauhelihatäytteisiä peremec-piirakoita, tataarien perinnereseptin mukaan leivottuja. 

Suomen tataarit

Tutustuessamme taloon Karjakadulla Ainur Elmgren kertoi Suomen tataarien historiasta: 

Suomen tataarit ovat pieni, noin 700 hengen vähemmistö, ja heistä suurin osa polveutuu Venäjältä, Nižni-Novgorodin kuvernementin pienestä Aktukin kylästä tulleesta väestöstä. Tataarit puhuvat turkkilaisiin kieliin kuuluvaa tataaria ja tunnustavat perinteisesti islaminuskoa. Kauppa Suomeen käynnistyi 1800-luvun lopun ja 1900-luvun alun vuosina, jolloin uudet hyvät rautatieyhteydet mahdollistivat säännölliset kauppamatkat. Pysyvästi tataareita perheineen jäi asumaan etenkin Venäjän vallankumouksen jälkeen. Suomen kansalaisuuden hankkiminen kesti viisi vuotta. 

Hamidullan sukua 

Hamidullan suku on ensimmäisiä Suomen tataareja. Behiye Samaletdinin isoisä Hisametdin Hamidulla aloitti kauppamatkat jo 1880-luvulla ja asettui pysyvästi Suomeen ja Ouluun. Hänen pojastaan Ibrahimista tuli menestyvä liikemies ja Karjakatu 5:n omistaja. 

Vanha Kalevan lehtiuutinen kertoo, että kauppa-apulainen Ibrahim Hamidulla hyväksyttiin Suomen kansalaiseksi vuonna 1934. Samana vuonna hän avasi osoitteessa Pakkahuoneenkatu 16 Oulun Kangas- ja Turkisliikkeen ja vuonna 1937 uuden liikkeen osoitteessa Kirkkokatu 19. 

Ibrahimin vaimo Rahime oli kotoisin Virosta, Narvasta. Naimisiin he menivät vuonna 1936. Paikallisten muisteluissa Rahime mainitaan “kauniiksi ja temperamenttiseksi”. Perheeseen syntyi neljä lasta, kolme poikaa ja tytär, Behiye. Jatkosodan aikana Ibrahim taisteli rintamalla ja perhe oli sotaa paossa Torniossa, jossa syntyi myös yksi perheen lapsista. Perheen kotikieli oli tataari, ja lapsista kasvoi monikielisiä.

Lapsuus Raksilassa oli Behiyen mukaan hauskaa aikaa: leikkipaikkoja riitti ja kavereita oli paljon. Pojat kävivät partiossa Pohjan Veikoissa ja Behiye leikki ajan muiden tyttöjen tapaan mm. paperinukeilla, usein naapurin Sirolan Ullan kanssa. Kun he erään kerran taas olivat leikkimässä Sirolan portaikossa eivätkä huomanneet ajan kulua, sai Behiye myöhäisestä kotiinpaluusta huolestuneelta äidiltään tukkapöllyä. Kavereita löytyi myös Kajaanintullin kansakoulusta, jota Behiye kävi kaksi luokkaa. 

Perheen seuraelämä oli vilkasta, mukana olivat niin liike-elämän piirit kuin tataariyhteisökin. Oulussa asui tuohon aikaan useampi tataariperhe, muun muassa Syrjäkadulla asuneet Hamidit, keskenään naimisissa olleet Behiyen äidin sisar ja isän serkku. Hamidullan perheen sukulaisiin kuului myös Ibrahimin serkku, Hasan Hamidulla, joka oli useita kieliä hallitseva, ahkerasti julkaissut yrittäjä, kirjailija ja toimittaja. Hänellä oli sittemmin Helsingin talossaan oma pieni kirjapaino – ja hän julkaisi omakustanteisesti esimerkiksi tataariyhteisön puhelinluetteloja, sotavangeille tarkoitetun Koraanin käännöksen ja oman elämäkertansa. Ja kun käyn haastattelemassa Behiye Samaletdinia, saan ilokseni lähtiäisiksi Hasanin suomeksi ja tataariksi julkaistun elämäkerran. 

Taloa rakennetaan: Karjakatu 5 

Raksilan rakennushistoriakartoituksen mukaan Karjakadun taloa alettiin rakentaa vuonna 1939. Rakennuslupa myönnettiin 16.5. 1939 ja suunnittelijaksi mainitaan Kalevi K. Kaarela. Tontti oli aluksi merkitty Tauno Malmin nimiin, mutta vuonna 1940 se siirtyi Ibrahim Hamidullalle. 

Samalla haettiin laajennuslupaa. Suunnittelijaksi on merkitty J. Karvonen. Pohjoispäädyn laajennus L-muotoiseksi tehtiin vuonna 1940. Samalla poistettiin pönttöuunit ja taloon asennettiin keskuslämmitys. Alunperin talosuunnitelmassa oli ulkokäymälä, mutta jo vuoden 1940 remontissa taloon rakennettiin sisä-wc:t. Talo oli myös Behiyen ensimmäinen koti, jonne hänet tuotiin synnytyslaitokselta syksyllä 1940. 

Talon pohjakerroksessa oli kellarivarastojen lisäksi sauna, jossa Behiyen mukaan käytiin perjantaisin. Toisinaan käytiin myös Raksilan yleisessä saunassa. Lämmitys hoitui aluksi koksilla: Behiye muistaa koksikuormat, joita kaadettiin luukuista pohjakerroksen kellaritiloihin.

Hamidullat asuivat pohjoispäädyn kahta kerrosta. Perheen lisäksi taloudessa asuivat isoäiti ja kotiapulainen. Yläkerrassa oli poikien huone ja isän työhuone. Työhuoneen seinillä olivat Ibrahimin itsensä suunnittelemat upeat tammiviilupanelit, jotka ovat edelleen talossa tallella. Huoneessa oli myös tamminen kirjoituspöytä, jonka Behiye on säilyttänyt itsellään. 

Talossa oli lisäksi kolme muuta asuntoa. Asukkaita olivat Aholan perhe, jonka rouva oli töissä Hamidullan liikkeessä sekä Paakkarit ja Makkarat. 

Taloa remontoitiin myös pian sodan päätyttyä vuonna 1945. Eteläpäätyyn rakennettiin ullakkohuoneisto ja samoihin aikoihin rakennettiin kuistiosa. Suunnittelijana oli Paavo Patokoski. 

Hamidullat muuttivat Karjakadun talosta 1950-luvulla “Tuomarien taloon” (Kirkkokatu 19), jossa heillä oli liike. Itsellään heillä oli käytössä kolmannessa kerroksessa sijaitseva asunto. Karjakadun taloon muuttivat asumaan isä Ibrahimin kaksi veljeä, jotka olivat molemmat yksineläjiä. Behiye kertoo setien olleen erinomaisia kokkeja. Muissa tiloissa oli vuokralaisia. Hamidullan perhe muutti pysyvästi Helsinkiin vuonna 1967. Ibrahim seurasi Oulun tapahtumia kuolemaansa saakka ja luki päivittäin tilaamansa Kalevan. Hänellä olikin tapana sanoa: ”Kerran oululainen, ikuisesti oululainen”. Kun sedät vanhenivat eivätkä enää tulleet yksin toimeen, talo päätettiin myydä ja sedät muuttivat 1990-luvulla Helsinkiin. 

1990-luvun remontit

Kun talo myytiin, sitä alettiin remontoida paritaloksi vuonna 1995. Korjaussuunnittelusta vastasi Ritva Okkonen (nyk. Ilonen). Paljon uudistettiin. Erkki Tiittanen kertoo, että vanhaa kylmää ullakkotilaa otettiin käyttöön, sähköistys uusittiin ja sauna- ja WC-tiloja uudistettiin ajanmukaiseksi. Vaikka talossa oli keskuslämmitys, järjestelmä uusittiin palvelemaan huonejärjestyksen muutoksia ja rakennettuja lisätiloja. Muutamia alkuperäisiä valurautaisia pattereita voitiin säästää muistuttamaan talotekniikan historiasta. Myös kulkureittejä, portaita ja ovia on uusittu, sekä asuntojen keittiöistä on tehty ajanmukaiset. Muuttamaan päästiin 1996, jolloin molempien perheiden lapset olivat vielä ala-asteikäisiä. Sittemmin lapset ovat aikuistuneet ja muuttaneet kukin omiin talouksiinsa.

Nykyisessä yläkerrassa Tiittaset ovat säilyttäneet kauppias Hamidullan työ- ja makuuhuoneen lähes alkuperäisasussaan. Tammiviilupanelit ovat ennallaan ja alkovissa on alkuperäinen, kiinteä sohvanurkkaus pöytineen, vain verhoilu on Päivi Tiittasen uusima. Hauska säilytetty yksityiskohta on myös yläkerran seinäsyvennyksessä majaileva paloletku, joka on nyt muistona entisistä ajoista ja joka on kuulemma toimintakunnossa. 

Pari vuotta remontin jälkeen Tiittaset muuttivat Tokioon, jossa he asuivat 4 vuotta. Tuon ajan asunto oli vuokrattuna ystäväperheelle. Takaisin Raksilaan ja taloon he tulivat vuonna 2002. Isompaa remonttia ei sen jälkeen ole tarvinnut tehdä, mutta toki monenlaista pienempää ylläpitoa ja talotekniikan parantamista.

Jyringin ja Peltolan puolella alakerran tilat yhdistettiin kahden huoneen, keittiön ja eteisen tiloiksi ja rakennettiin uusi erkkerikuisti. Vanhat patterit säilytettiin. Yläkertaan rakennettiin kylpyhuone, aula ja kolme makuuhuonetta. Kellariremontti oli vaativin, sillä sauna- ja kellaritiloja varten lattiaa jouduttiin syventämään, kun oli ensin purettu silloinen sementtilattia. Työ tehtiin talkoina ja omana urakkatyönä. Mutta myös heidän puolellaan on Hamidullan perheen muistona pari 1940-luvun huonekalua: kaappi ja tuoli. 

Puu-Raksilan pihat 

Pihalla kasvaa unkarinsyreenejä, jotka ovat peräisin Hamidullan perheen ajoilta ja Behiyen kertoman mukaan siellä oli heidän aikanaan myös paljon marjapensaita ja ruusuja. Nyt Päivi Tiittanen kertoo puutarhan jääneen vähälle huomiolle, mutta suunnitelmia on ja hän on jo nyt ilmoittautunut ensi kevään puutarhakurssille. Pihassa on myös vesiallas, jossa on ilmeisesti ollut pieni suihkulähde. Nyt se on täytetty kivillä, mutta Päivin haaveissa on ollut myös sen otto uudelleen käyttöön. 

Vanhat talot, niiden asiantunteva korjausrakentaminen ja puutarhamainen ympäristö ovat olennainen osa Raksilan viehätystä. Kuten Mari-Anne Peltola toteaa, Raksila tuntuu omalta kylältä kaupungin keskellä. Karjakatu 5 mielenkiintoisine historioineen on kaikesta tästä oivallinen esimerkki.

Talon perustiedot

Tontti nro: 252

Osoite: Karjakatu 5

Rakennusvuosi: 1939

Suunnittelijat: Kalevi K. Kaarela, laajennus vuonna 1940 J. Karvonen

Alunperin 4 asuntoa, nykyään paritalo.

Yläkerrassa säilytetty Hamidulla-tataariperheen alkuperäistä sisustusta.

Teksti: Jari-Pekka Aarrekivi, kuva: Tuuli Kankaansyrjä.

Äidinkielen opettajain liiton ja Suomen Kirjasäätiön Pikku-Finlandia-kirjallisuusesseekilpailun voittajalle Tuuli Kankaansyrjälle kuuluu hyvää. Arvostetun palkinnon esseellään Arkaainen hymy voittanut raksilalainen suunnittelee tulevaisuuttaan kirjallisuuden parissa. Essee analysoi Sylvia Plathin runoa Terä.

Pikku-Finlandia-voittaja palkittiin Helsingin Kirjamessuilla lokakuun 2022 lopussa. Toisen asteen opiskelijoille suunnattuun kilpailuun lähetettiin 24 kirjallisuusesseetä, joista esiraati valitsi loppukilpailuun viisi tekstiä. Palkintoraatiin kuuluivat muun muassa kirjailijat Karo Hämäläinen ja Virpi Hämeen-Anttila. Palkintoraati totesi yksimielisesti, että Kankaansyrjän teksti on kielellisesti hyvin taitava.

Raksilan asukasyhdistys onnittelee lämpimästi Syrjäkadulla asuvaa Kankaansyrjää hienosta tunnustuksesta.

– Kiitos paljon onnitteluista! Olen vasta nyt pikkuhiljaa alkanut ymmärtää, että oikeasti voitin kilpailun. Aluksi sitä oli vaikea uskoa, ja palkinnonjakotilaisuus ja sen jälkeiset haastattelut ovat tulleet kaikki niin nopeasti, että vasta nyt olen ehtinyt pysähtyä ja fiilistellä saavutusta, Kankaansyrjä kuvailee.

Lukio-opintojaan viimeistelevä Kankaansyrjä kertoo, että hänen isänsä on asunut nuoresta asti Puutarhakadulla vanhempiensa ja veljensä kanssa. Raksila kiinnosti häntä sen verran paljon perheen historian takia, että hän halusikin muuttaa tänne ”juurille palaamisen” merkeissä.

– Vanhempani myös asuivat Puutarhakadulla vielä silloin, kun synnyin. Itse en kauheasti muista noista vuosista, mutta olen etenkin mummoltani kuullut paljon tarinoita Raksilasta. Hänelle tämä on äärimmäisen rakas paikka. Isän menehtymisen takia täällä asuminen tuntuu erityisen tärkeältä. Vastapäisen talon pihassa näen keinun ja pyykkitelineet, jotka ovat isäni ja isoisäni rakentamia. Raksilassa tunnen yhteyttä perheeseeni, Kankaansyrjä kertoo.

Sijaintia loistavaksi kehuva Kankaansyrjä kertoo tuntevansa olonsa Raksilassa turvalliseksi ja kehuu kaunista kaupunginosaa kaikkina vuodenaikoina.

– Olen viihtynyt täällä todella hyvin. Ihmiset ovat olleet todella mukavia. Myös arkkitehtuuri on kaunista ja alueen historian pystyy tuntemaan. Tämä onkin Oulussa ”harvinaista herkkua”, koska vanhoja taloja on valitettavan ahkerasti hävitetty.

* * *

Raksila on tunnettu taiteilijoista ja kirjailijoista, joista tietysti yhtenä tunnetuimpana Karjakadulla asunut Paavo Rintala. Raksilassa on haluttu muistaa menneenä vuotena Pojat-elokuvan 60-vuotista taivalta. Kankaansyrjä nostaa oululaisista kirjailijoista suosikikseen Sara Wacklinin.

– Paavo Rintalan Pojat-teos on minulle tuttu ja nautinkin kovasti kirjan lukemisesta sen miljöön takia. Olen lukenut Kaarlo Kramsun ja V. A. Koskenniemen runoja sekä Sara Wacklinin Sata muistelmaa Pohjanmaalta. Muuten tunnen oululaisten kirjoittajien tuotantoa harmillisen vähän. Jos näistä pitäisi mainita joku esikuvaksi, olisi se Wacklin tämän rohkeuden takia. Oulusta on tullut ja tulee jatkossakin hienoja kirjoittajia. Onkin tärkeää muistaa, ettei kulttuuria tuoteta vain pääkaupunkiseudulla, Kankaansyrjä painottaa.

Kirjallisuutta laidasta laitaan harrastavaa Kankaansyrjää ovat aina kiinnostanut klassikkoromaanit ja -runot. Hän kuvailee hienosti, että ajattomista teoksista saa yleensä aina paljon irti.

– Viime aikoina olen lukenut paljon muun muassa Södergranin runoja. ”Kuumin” teos, joka on iskenyt lujaa on ehdottomasti ollut Hanya Yanagiharan Pieni elämä. Sitä on suositeltu ja kehuttu joka taholta ja nyt kun sain sen viimein itse luettua, allekirjoitan kyllä kaikki kehut. Teos on todella raskas, mutta myös äärimmäisen pysäyttävä.

* * *

Oman teoksen kirjoittamisen aika lienee vielä tovin päässä tulevaisuudessa, mutta Kankaansyrjä on pyöritellyt mielessään ideaa, joka liittyisi Raksilaan.

– Minusta olisi nimittäin hienoa perehtyä enemmän omaan sukuhistoriaani ja erityisesti isän nuoruuteen 1980–90-luvuilla, aikaan jossa Raksila on ollut tiiviisti mukana. Tuolta ajalta on tallessa paljon mielenkiintoisia tarinoita, valokuvia ja Puutarhakadun kodin vintillä äänitettyjä kasetteja. Saa siis nähdä!

Tulevaisuuden suunnitelmat siintävät nuorella taiteilijalla näillä näkymin Oulun yliopiston suomen kielen ja kirjallisuuden parissa, jonne hän aikoo hakea lukio-opintojensa jälkeen.

– Luultavasti sieltä valmistun äidinkielen opettajaksi. Toivon, että vähintään siinä sivussa pystyisin kirjoittamaan, jos kirjoittamisesta ei leipätyötä tule. Haaveena olisi kuitenkin oma romaani ja runokokoelma, Kankaansyrjä päättää.

Ehkä saammekin lukea Kankaansyrjän runon esimerkiksi ensi vuoden Raksila-lehdestä.

Tuuli Kankaansyrjän essee on luettavisssa samassa osoitteessa kuin palkintoperustelut:

Palkintoraati totesi yksimielisesti, että Kankaansyrjän teksti on kielellisesti hyvin taitava. Essee analysoi säkeen tarkkuudella Terä-runon merkityksiä, sen muodon ja sisällön yhteyttä, ja liikkuu runon teeman käsittelyssä sujuvasti Raamatun ja antiikin myyttisistä naisista Simone de Beauvoiriin.

www.aidinkielenopettajainliitto.fi/projektit/pikku-finlandia/pikku-finlandia-2022

Teksti: Kaisa Pudas ja Hannele Dufva, kuvat: Kaisa Pudas ja Ritva Ilonen.

Viime keväänä julkaistiin kirjailija Johanna Hulkon ja kuvittaja Sanna Pelliccionin satuseikkailu Seikkailijat Ruusu ja Säde (Karisto 2022). Kirjan tapahtumapaikkana on Raksila, josta kirjailija Hulkko itsekin on kotoisin.

Toukokuun alussa saimme Raksilaan mieluisan kirjailijavieraan, kun Hulkko johdatteli meidät kävelyretkellä Ruusun ja Säteen seikkailujen tunnelmiin. Tapahtuma oli osa lasten ja nuorten sanataideviikon Lumotut sanat -festivaalia, ja sen järjesti Raksilan asukasyhdistys yhdessä Oulun lastenkulttuurikeskuksen kanssa. 

Kirjassa Ruusu ja Säde asuvat katoilla! Tai – jos oikein tarkkoja ollaan, kuten kirjailija korjaa heti seuraavassa lauseessa – he vain seikkailevat katoilla. Vaikka Ruusun ja Säteen tarina on fantasialla höystettyä fiktiota, Hulkko on kirjoittanut tarinaan myös omia muistojaan ja tuntemuksiaan lapsuutensa Raksilasta. Sadussakin seikkaillaan niin kivi- kuin puu-Raksilan alueella. Ruusulla on oma kotinsa taivastornin ylimmässä kerroksessa, Säteellä taas pienessä puutalossa. Omasta ikkunastaan Ruusu voi katsella Säteen ikkunaan.

Kävelypäivänä toukokuinen sää oli vielä keväisen viileä, mutta sateelta sääs-
tyttiin. Mukana oli koko joukko kiinnostuneita kävelijöitä: nelisenkymmentä aikuista, muutama lapsi, yksi vauva ja kaksi koiraa. Kirjalliselle kävelyretkelle lähdettiin Impolan kaupan edestä, josta jatkettiin kohti kirjailijan lapsuuden kotitaloa, Syrjäkatu 6:ta. Fakta ja fiktio taisivat taas kohdata – asuihan Ruusukin korkeassa kerrostalossa. Kerrostalo olikin lapsille jännittävä paikka, kertoi Hulkko, eikä vähiten siksi, että kirjailijan ystävä oli ollut talonmiehen tytär, jolla oli avain moniin jännittävin paikkoihin. Jännitystä etsittiin pyöräkellarista, pottukellarista, pommisuojasta, saunasta, mankelista, hissikuilusta ja jopa roskienpolttouunin luota. 

Taivastornin pihalta retkemme jatkui Puutarhakadun ja Puistikkokadun kulmaan, josta siirryimme Karjakatu 21:n eli vanhan Oulun leivän leipomon viereen. Leipomo näytteleekin kirjassa jännittävää osaa, sillä eräänä yönä, kun tytöt ovat katolla nukkumassa, siellä syttyy tulipalo. Rohkeat tytöt tietenkin toimivat neuvokkaasti, eikä suuria vahinkoja synny. 

Kävelyn mittaan kirjailija luki otteita teoksestaan ja samalla kertoi omasta kirjailijaurastaan ja kokemuksistaan. Hulkon kertomukset toivat myös monen kuulijan mieleen omia lapsuudenkokemuksiaan. Kirjailijalle kiitos loistavasti valituista tekstikatkelmista!

Lopuksi kävelijät palasivat lämmittelemään lähtöpaikkaan, Lippo Juniorien tiloihin Impolan kaupalle. Asukasyhdistys oli laittanut tarjolle kahvia, mutta pääosaa näytteli ihastuttava Ruusu ja Säde -kakku. Sen oli taiteillut satuseikkailun kansikuvasta leipomo-konditoria Kreeman taitava väki. Kamerat olivat käytössä ahkerasti sekä kävelyllä että kakun edessä! Näytillä oli myös pino teoksia, joita saattoi ostaa – ja joihin sai samalla kirjailijan omistuskirjoituksen. Teoksia signeerattiinkin ahkerasti ja keskustelu oli vilkasta. 

Kaunokirjallisuuskin voi dokumentoida aikaa, vaikka se ei sen varsinainen tehtävä olekaan, muistutti Hulkko. Oikeita ihmisiä ei sen sijaan Hulkon seikkailussakaan ole kuvattu, eikä hänen mukaansa kannatakaan kuvata. Ruusu, Säde ja muuan tarinan mummo ovat kirjallisia henkilöhahmoja, joiden kuvaamisessa on saatu inspiraatiota monesta lähteestä – ja monesta ihmisestä. Raksilan miljöö kirjassa kuitenkin elää ja hengittää. Jäämme odottelemaan, jatkavatko Ruusu ja Säde seikkailujaan. 

Kirjailijan ohje kirjoittamista suunnitteleville on: kirjoita, lue ja elä! Tärkeintä on kirjoittaa, miten asiat muistaa ja miten ne on elänyt ja tuntenut. Fiktio on vapauttava ja iloinen asia! 

Teksti: Hannele Dufva, kuva: Kaisa Pudas.

Matti Laine, ehkä tuorein Raksilan monista kirjailijoista, muutti näyttelijävaimonsa, Oulun teatterissa työskentelevän Elina Ylisuvannon kanssa Karjakadulle kesällä 2022. Matti viihtyy Raksilassa varsin hyvin – miljöö on samantyyppinen kuin Helsingin Käpylä, jossa hänen oma lapsuudenkotinsa oli – ja silti keskusta palveluineen ja kulttuuritapahtumineen on lähellä. Myös kirjailijatalolla sijaitsevalla työhuoneelle on mukava kävelymatka. Silloin tällöin työtehtävät kuljettavat häntä myös pitkin maailmaa.

Moneen ehtivä Matti on tehnyt töitä näyttelijänä, kirjailijana ja käsikirjoittajana.

– Kyllä mä eniten olen kirjoittaja, Laine toteaa, mutta eri roolit myös ruokkivat toisiaan. 

Laine kuvailee näyttelijän opintoja parhaaksi kirjoittajakoulukseen. Ne ovat antaneet sekä draaman tajua että ymmärrystä dialogin merkityksestä. Kummatkin ovat olennaisia niin romaanin kuin käsikirjoituksen tekemisessä.

– Kun on näytellyt huonoa dialogia, ei sellaista halua kavereille kirjoittaa, naurahtaa Matti. 

– Käsikirjoituksessa tekstin on oltava taloudellista. Kun romaanissa pääsee kuvailemaan henkilöiden ajatuksia ja tuntoja, elokuvan tai televisiosarjan kirjoittamisessa ne vain on tehtävä näkyviksi – ja kaiken pitää liittyä tarinan eteenpäin viemiseen. 

Käsikirjoittajan paratiisi

Matti on ollut käsikirjoittamassa muun muassa televisiosarja Sorjosta ja pääkäsikirjoittajana suositussa Paratiisi– sarjassa. Viimemainittu leikkii vastakohtaisuuksilla. Vastakkain ovat pohjoinen Oulu ja eteläinen Espanjan Fuengirola, mutta samalla ihmisten tunteet, viha ja rakkaus. 

– Emme halunneet tehdä matkailumainoksia. Kuvasimme rospuuttoajan Oulua ja talvista Fuengirolaa ja sitä, miten ihmiset elävät elämäänsä, tekevät töitään, vihaavat ja rakastavat, kertoo Laine. Tavoitteena oli juonta eteenpäin kuljettava, hieman dokumentaarinen sävy. 

Käsikirjoittaja pääsee – vähän tuotannosta riippuen – vaikuttamaan myös näyttelijävalintoihin. Esimerkiksi juuri Paratiisissa Laine oli mukana valinnoissa ja tuotannollisissa päätöksissä. Yle Draaman ja Espanjan Mediapron huippuammattilaisten kanssa työskentely oli kokonaisuudessaan myös arvokas oppimisprosessi. 

Ensimmäisessä tuotantotapaamisessa Laine heitti pöytään idean päähenkilöstä: jospa hän olisikin naispoliisi ja iältään kuusikymppinen? Suomen tuottajalta ehdotus sai heti innostuneen vastaanoton ja pienen empimisen jälkeen konservatiivisemmat espanjalaisetkin lämpenivät ajatukselle. Matti kertoo, että tunsi näyttelijänä entuudestaan Riitta Havukaisen ja tämä oli alun alkaenkin hänen mielessään Hilkka Mäntymäen rooliin. 

– Soitin käsi täristen Riitalle, joka keskeytti minut parin lauseen jälkeen ja totesi: – Joo, mä tuun. – Koska?

Toista pääroolia näytellyt espanjalainen Fran Perea oli hänkin itse asiassa tavallaan Matin vanha tuttu. Fran näytteli teininä Serranon perheessä, jota samanikäinen Matti seurasi innokkaasti – joskin vähän intoaan piilotellen. Nyt Fran oli kuitenkin iso stara, jolla oli mittava teatteri- ja musiikkiura. Ollessaan kirjoittamassa ja tekemässä taustatyötä Madridissa, Matti huomasi äkkiä tuotantoyhtiön seinältä Franin kuvan. – Siinäpä mahtava tyyppi Andrés Villanuevan rooliin!

– Ei mitään toivoa, espanjalaiset totesivat. 

Mutta eikö edes maininta Serranon perheen huippusuosiosta Suomessa toimisi täkynä suomalais-espanjalaiseen yhteistyöhankkeeseen? 

Ja kuinkas sitten kävikään? Koekuvausten aikaan Matti ja ohjaaja Marja Pyykkö saivatkin kuulla ilmoituksen: 

– Fran Perea is in the house. 

Fran tuli paikalle hyvin valmistautuneena ja löysi heti myös yhteisen sävelen Riitta Havukaisen kanssa. Vitsailu ja iloinen naurunpyrske säestivät sarjan tulevien päähenkilöiden ensi tapaamista. 

Näyttelijä Perea ja käsikirjoittaja Laine ovat samanikäisiä ja heitä yhdistää myös yhteinen huumorintaju. Laineen tekstiä on helppo näytellä, Perea on kertonut. Laine on näyttänyt Perealle niin Oulua kuin Hailuotoakin ja toiveissa on jopa yhteinen Lapin reissu. 

Paratiisi sai Suomessa arvostelijoiden ja yleisön suosion ja on myynyt hyvin myös kansainvälisesti. Toinen kausikin on jo valmiina ja on startannut tämän jutun tullessa julki. Matti kertoo, että käsikirjoittamisessa oli selvät sävelet, mutta nyt vastaanotto hieman jännittää. Sarjan teematkin synkkenevät – ja samalla syvenevät. 

Oululaisille toinen kausi tarjoaa taatusti jännittävää katsottavaa. Alkaahan kausi sillä, että Espanjan Aurinkorannikolta löytyy ruumis – kädessään Oulun Kärppien tatuointi. Vauhdikasta menoa kansainvälisen rikollisliigan puuhia selviteltäessä on luvassa kahdeksan jakson verran. 

Dekkaristin Elias Vitikka

Laineen tuotantoon kuuluu myös Elias Vitikka -dekkarisarja, jonka kuudes osa Kuolemanloukku ilmestyi kesällä 2022. Aloittaessaan sarjan ensimmäistä osaa kirjailija lähti ajatuksesta, että dekkarin päähenkilön ei todellakaan tarvitse olla poliisi. 

Niinpä päähenkilöksi tuli Elias, alamaailman toimija, joka pyörittää omaa ei-niin-laillista venebisnestään. Bisneksissä Elias toimii harmaalla alueella, osin myös ihmissuhteissaan. Mutta vaikka hän toimiikin lain ulkopuolella, hän ei halua sekaantua huumebisnekseen tai prostituutioon. Samalla hän pitää huolen omistaan, perheestään ja ystävistään. Mukana tarinoissa on ripaus nykyajan Robin Hood -henkeä ja viittauksia yhteiskunnalliseen todellisuuteen, kytköksiin, jotka ohjaavat rikollista toimintaa. 

Eliaksella ei ole suoraa esikuvaa. Matti kuitenkin uskoo saaneensa joitain vaikutteita kaikkien aikojen suosikkisarjastaan The Sopranos, jonka Tony Soprano on hahmona kaikkea muuta kuin yksiselitteinen. Niin Tonyn kuin Eliaksenkin elämässä on sijaa niin väkivallalle kuin huolenpidollekin. Kirjailija haluaa kuitenkin täsmentää, että kuvatessaan väkivaltaa hän haluaa aina myös osoittaa sen seuraukset. Lyönnit sattuvat lyötyyn, mutta myös lyöjään, joka joutuu tavalla tai toisella pohtimaan tekojaan, ehkä kärsimään niistä. Kirjailijana Matin mieleen ovat olleet myös Matti Röngän Viktor Kärppä -kirjat, jotka hieman samalla tapaa kuvaavat harmaata aluetta. 

Elias Vitikalla on jääkiekkotausta, ja urheilumaailmalla ja alamaailmalla onkin Laineen mukaan omat yhteytensä. Molemmissa vaaditaan strategiantajua ja kylmiä hermoja. Kirjailija itse sen sijaan harrastaa jääkiekkoa vain katsojana ja on – ainakin toistaiseksi – uskollinen HIFKin kannattaja. 

Vitikka-kirjoissa on genrelle tyypillinen vauhdikas jännitysjuoni, mutta samalla tarkkaa miljöökuvausta. Lukijan mieleen piirtyy elävä kuva niin Tallinnasta kuin Turun saariston Högsårastakin.

– Kyllä, kirjoitan paljon juuri omien mielikuvieni kautta ja pyrin kiteyttämään niistä olennaisimman lukijalle. Elias Vitikan perustukikohta on tarkkaan luonnehditussa Helsingissä ja Suomen ainoa metropoli onkin yksi kirjasarjan päähenkilöistä. Siksi kuvaus ei välttämättä siirtyisi uskottavasti muualle Suomeen, toteaa Matti.

Joten ei, Elias Vitikka ei siis kuulemma muuta Ouluun.

Eikä tässä vielä kaikki?

Onko vielä jotain mihin Laine ehtii? Kyllä, kirjallisten töiden lisäksi hänellä on bändi Vaeltajat, joka nykyisin tosin ehtii kokoontumaan vain joitain kertoja vuodessa. Kuuntelijana hän on sen sijaan innokas, erityisesti live-musiikin ystävä ja kertoo arvostavansa myös oululaista tapahtumamaailmaa. Rokkijäbäksi tunnustautuvalle Matille huippuelämys oli, kun Hanoi Rocks käveli lavalle Michael Monroe 60 -konsertissa: ”ah, että tämänkin sain kokea”. 

Paratiisi löytyy Yle Areenasta kokonaisuudessaan 4.11.2022, ensimmäinen jakso tv:stä sunnuntaina 6.11.2022. 

www.mattilaine.com

Instagram: mattilaineofficial

www.bazarkustannus.fi/kirjailijat/matti-laine

Raksilaan kuuluu puutarhamaisuus ja hieman boheemi ilme

Haastattelija: Kaisa Pudas, kuva: Kaisa Pudas.

”Parasta pihasuunnittelussa on luova työ ja se, kun onnistun ratkomaan tontin ja pihan ongelmat niin, että asiakas on tyytyväinen”, kertoo raksilalainen suunnitteluhortonomi Minna Hänninen.

Minnalla on pitkä yrittäjätausta. Varhaiskasvatuksen opettajana hän päätyi pyörittämään 2000-luvun vaihteessa yksityistä päiväkotia Kempeleeseen. Muutaman mutkan kautta – muun muassa kolme vuotta perheen kanssa Sveitsissä – hän kuitenkin vaihtoi alaa ja valmistui 2007 viherrakentamisen puutarhuriksi ja perusti samoin tein yrityksensä GreenDreams Oy:n. Jatko-opiskelut OAMK:ssa vahvistivat suunnitteluosaamista, ja pitkään jatkuneesta harrastuksesta tuli lopulta ammatti.

Minna on asunut Raksilassa jo 80-luvun puolivälissä Syrjäkadulla opiskelijayksiössä ja jo silloin hän ajatteli, että Puu-Raksila olisi ihana paikka asua joskus mahdollisen perheen kanssa. Toisinaan toiveet toteutuvat! ”Sveitsin vuosien jälkeen perhe etsi uutta asuntoa ja oli varmaan tähtiin kirjoitettu, että myyjän ja meidän aikataulut sattuivat kohdilleen ja kaupat syntyivät”, naurahtaa Minna. 

Pihasuunnittelu kiinnostaa tänä päivänä, ja suunnittelukohteita olisi Minnallakin enemmän kuin hän ehtii ottaa vastaan. Tällä hetkellä hän tekee paljon päiväkoti- ja koulupihasuunnittelua eli saa hyödyntää myös pedagogista taustaansa. ”Se on erittäin kivaa”, iloitsee Minna.

Muutamia vinkkejä häneltä saa puutarhansa päivitystä suunnitteleville raksilalaisille. Esimerkiksi, että puutarhaohjelmien kingi tuija on kyllä kasvi, jota Minna ei Raksilaan ainakaan isommin istuttaisi. 

”Raksilassa pihasuunnittelu on muutenkin ihan oma taiteenlajinsa siinä mielessä, että täällä en missään nimessä lähtisi vetämään ihan kaikkea uusiksi, vaan miettisin mitä voisi säilyttää ja siirtää”, Minna lisää. 

Hän kehottaa puutarhansa päivitystä miettivälle raksilalaiselle jonkinlaista malttia erityisesti puiden kaatoon. 

”Puiden säilyttäminen on ensiarvoisen tärkeää eli ihan mielivaltaisesti ei kannata lähteä puita tonteilta poistamaan. Toki huonokuntoiset puut pitääkin kaataa”, Minna toteaa. ”Mutta kannattaa muistaa, että esimerkiksi koivut pitävät tonttien vesitaloutta tasapainossa ja viilentävät ilmaa kesäkuumalla.” 

Koska nurmikko on pihan työllistävin kohta, Minna vinkkaa miettimään, voisiko nurmialueita muuttaa jossain kohdassa pihaa niityksi tai käyttää nurmikon korvaajana maanpeitekasveja. Ennen kaikkea pihan tulee olla rentouttava paikka eikä koko kesän työleiri! 

”Raksilaan kuuluu puutarhamaisuus ja jopa hieman boheemi ilme eli kaiken ei tarvitse olla tiptop rivissä”, Minna muistuttaa.

Puutarhalle päivitystä

Teksti: Kaisa Pudas.

Ostimme puutalon puolikkaan Raksilasta 2005, mutta olemme asuneet siinä pysyvämmin vasta vuodesta 2018. Edellinen asukas ei pihaa juuri ollut laittanut, ja muistini mukaan siinä kasvoikin enimmäkseen, huonohkosti kasvavan nurmikon lisäksi, voikukkaa, vuohenkelloa ja heinää. 

Pihaa on vuosien varrella kesäisin laitettu ja kunnostettu sieltä täältä, patiota ja istutuksia tehty fiiliksen ja tarpeen mukaan. Ennen nautimme pihasta vain kesälomillamme, nyt vietämme pihalla paljon aikaa aikaisesta keväästä myöhäiseen syksyyn. Varsinaista pihasuunnitelmaa meillä ei koskaan ole ollut. Pihasta oli muotoutunut hyvinkin vehreä ja runsas, mutta hajanainen, eikä se ollut nykyiseen elämäntilanteeseemme enää kovin käytännöllinen. Päätimme, että emme enää ryhdy toimeen vain fiilistellen, vaan on aika tehdä pihallemme joitain pysyvämpiä ratkaisuja.

Otimme yhteyttä muutamaan pihasuunnittelijaan, joista yksi tuntui kaavakkeineen meille turhan työläältä ja toisella kesti noin kuukauden päivät vastata kyselyymme. Kolmas osoittautui kaikkein helpoimmaksi ja nopeimmaksi. Lisäksi tämä kolmas oli raksilalainen yrittäjä. Sovimme hänen kanssaan pihakäynnin huhtikuulle. Käynnillä kävimme läpi nykyiset piharatkaisut, keskustelimme meille pihan käyttöön liittyvistä tärkeistä seikoista ja kirjasimme ylös kasvit ja kohteet, jotka tahdoimme ehdottomasti säilyttää. Alueen historia oli suunnittelijalle ennestään tuttu. 

Suunnitelma valmistui toukokuun alussa ja tykästyimme siihen kokonaisuutena kovasti. Saimme suunnitelman mukana myös viherrakentamisen yleisohjeet sekä ohjeita kasvien hoitoon ja pergolan rakentamiseen. Toki noita ohjeita olisimme voineet löytää netistäkin etsimällä, mutta nyt saimme ne ilman etsimisen vaivaa. Ihan kaikkia ehdotuksia emme varmaan tule toteuttamaan, mutta suunnitelma tuntuu antavan pihalle selkeän päivityksen ja yhdenmukaisen ilmeen, kuten on tarkoituskin. 

Aloitimme työn keväällä rakentamalla hiekkalaatikon ja lisäämällä neljännen istutuslaatikon, jolla saimme potagerimme vuoroviljelyn paremmin toimimaan. Muita ehdotuksia päätimme fiilistellä ja mietiskellä kesän yli. 

Alkusyksystä myös oma mietiskely oli tehty. Siirsimme patiokatoksen ja puutarhavarjon paikkoja. Kukinta- ja hedelmäajan mentyä vaihdoimme luumupuun ja ruusupensaan paikat, trimmasimme yhden ja sahasimme toisen vanhoista ylirehottavista syreeneistä alas, siirsimme pihagrillin paikan ja liikutimme koottavan kasvihuoneemme pari metriä etelää kohti, jolloin saimme tilaa uudelle lehtikompostille. Ensi kevääksi jää vielä pergolan rakentaminen ja lehtikompostin päivitys. Vanhan puutalon piha on aina vähän vaiheessa, mikä puutarhaihmiselle on vain mukavaa. Fiilistelylle on edelleen tilaa. Visio kokonaisuudesta on kuitenkin olemassa, joten turha sinne-tänne-työ jää, uskoakseni, pois. 

Meille riitti pelkkä pihakäynti ja neuvonta. Ammattisuunnittelija osasi tarjota ratkaisuja, joita emme olleet itse osanneet ajatella – tai joita olimme turhaan arvelleen liian suuritöisiksi.

Raksilan avoimet pihat

Teksti: Ritva Ilonen.

Puu-Raksila on rakentunut nykyiseen muotoonsa useiden vuosikymmenien aikana. Alkuvuodesta 2022 valmistuneessa Arkkitehtitoimisto Jorma Teppo Oy:n tekemässä Puu-Raksilan Rakennushistoriaselvityksessä mainitaan pihoista seuraavaa:

”Avoimilla pihoilla oli yleensä myös pihan perällä peruna- ja kasvimaa sekä mahdollisesti marjapensaita. Tonttikohtaista vaihtelua esiintyi pihojen laitossa jo heti valmistumisen jälkeen. Nykyisin iso osa pihoista on alkuperäisen hengen mukaisia, vaikka kasvillisuus on 90–70 vuoden aikana uusiutunut ja lajisto monipuolistunut. Mahdolliset lisärakennukset ja tontin sisäiset aidat kuitenkin muuttavat pihan luonnetta ja supistavat käytettävää piha-alaa. Merkittävänä muutoksena voidaan pitää alun perin koko tontin asukkaiden yhteiskäytössä olleiden pihojen jakamista pienemmiksi yksityispihoiksi.

Vuonna 1955 pihoilla oli verrattain vähän kasvillisuutta. Hyötypuutarha sijaitsi yleensä tontin vapaassa peränurkassa. Tontit olivat aidatut matalilla puusäle- tai metalliverkkoaidoilla. Koska kasvillisuutta oli vähän, oli naapuruston rakennusten ja etenkin kuistien muodostama rytmi havaittavissa piha-alueilla. Monien tonttien rajalle oli kuitenkin jo istutettu lehtipuita, jotka olivat yleensä koivuja. Pihoilla sijaitsi lisäksi usein pyykin kuivatustelinen ja lipputanko”.

Mutta entä millaisia pihat ovat tänä päivänä? Eikö olisi mukava päästä kurkistamaan? Pihoja on nykyään jaettu, päällystetty monilla eri tavoilla, piharakennuksia löytyy ulkosaunoista kasvihuoneisiin ja pihoille on rakennettu erilaisia oleskelupaikkoja.

Kesällä 2022 pyrittiin jo järjestämään Puu-Raksilan avoimet pihat -tapahtuma, mutta mukaan ilmoittautui kuitenkin vain muutama innokas. Yritetäänkö uudestaan alkukesästä 2023? Eikö olisi mukava vierailla raksilalaisilla pihoilla kauniina alkukesän iltana ja tutustua toisiimme? Voisimme saada vinkkejä pienien pihojen rakenteista, istutuksista, joku voisi tarjota kello viiden teen, jossakin olisi tanssiesitystä, jossain soisi musiikki – tai muuta raksilalaista pihaelämää!