Teksti: Kaisa Pudas ja Hannele Dufva, kuvat: Kaisa Pudas ja Ritva Ilonen.
Viime keväänä julkaistiin kirjailija Johanna Hulkon ja kuvittaja Sanna Pelliccionin satuseikkailu Seikkailijat Ruusu ja Säde (Karisto 2022). Kirjan tapahtumapaikkana on Raksila, josta kirjailija Hulkko itsekin on kotoisin.
Toukokuun alussa saimme Raksilaan mieluisan kirjailijavieraan, kun Hulkko johdatteli meidät kävelyretkellä Ruusun ja Säteen seikkailujen tunnelmiin. Tapahtuma oli osa lasten ja nuorten sanataideviikon Lumotut sanat -festivaalia, ja sen järjesti Raksilan asukasyhdistys yhdessä Oulun lastenkulttuurikeskuksen kanssa.
Kirjassa Ruusu ja Säde asuvat katoilla! Tai – jos oikein tarkkoja ollaan, kuten kirjailija korjaa heti seuraavassa lauseessa – he vain seikkailevat katoilla. Vaikka Ruusun ja Säteen tarina on fantasialla höystettyä fiktiota, Hulkko on kirjoittanut tarinaan myös omia muistojaan ja tuntemuksiaan lapsuutensa Raksilasta. Sadussakin seikkaillaan niin kivi- kuin puu-Raksilan alueella. Ruusulla on oma kotinsa taivastornin ylimmässä kerroksessa, Säteellä taas pienessä puutalossa. Omasta ikkunastaan Ruusu voi katsella Säteen ikkunaan.
Kävelypäivänä toukokuinen sää oli vielä keväisen viileä, mutta sateelta sääs-
tyttiin. Mukana oli koko joukko kiinnostuneita kävelijöitä: nelisenkymmentä aikuista, muutama lapsi, yksi vauva ja kaksi koiraa. Kirjalliselle kävelyretkelle lähdettiin Impolan kaupan edestä, josta jatkettiin kohti kirjailijan lapsuuden kotitaloa, Syrjäkatu 6:ta. Fakta ja fiktio taisivat taas kohdata – asuihan Ruusukin korkeassa kerrostalossa. Kerrostalo olikin lapsille jännittävä paikka, kertoi Hulkko, eikä vähiten siksi, että kirjailijan ystävä oli ollut talonmiehen tytär, jolla oli avain moniin jännittävin paikkoihin. Jännitystä etsittiin pyöräkellarista, pottukellarista, pommisuojasta, saunasta, mankelista, hissikuilusta ja jopa roskienpolttouunin luota.
Taivastornin pihalta retkemme jatkui Puutarhakadun ja Puistikkokadun kulmaan, josta siirryimme Karjakatu 21:n eli vanhan Oulun leivän leipomon viereen. Leipomo näytteleekin kirjassa jännittävää osaa, sillä eräänä yönä, kun tytöt ovat katolla nukkumassa, siellä syttyy tulipalo. Rohkeat tytöt tietenkin toimivat neuvokkaasti, eikä suuria vahinkoja synny.
Kävelyn mittaan kirjailija luki otteita teoksestaan ja samalla kertoi omasta kirjailijaurastaan ja kokemuksistaan. Hulkon kertomukset toivat myös monen kuulijan mieleen omia lapsuudenkokemuksiaan. Kirjailijalle kiitos loistavasti valituista tekstikatkelmista!
Lopuksi kävelijät palasivat lämmittelemään lähtöpaikkaan, Lippo Juniorien tiloihin Impolan kaupalle. Asukasyhdistys oli laittanut tarjolle kahvia, mutta pääosaa näytteli ihastuttava Ruusu ja Säde -kakku. Sen oli taiteillut satuseikkailun kansikuvasta leipomo-konditoria Kreeman taitava väki. Kamerat olivat käytössä ahkerasti sekä kävelyllä että kakun edessä! Näytillä oli myös pino teoksia, joita saattoi ostaa – ja joihin sai samalla kirjailijan omistuskirjoituksen. Teoksia signeerattiinkin ahkerasti ja keskustelu oli vilkasta.
Kaunokirjallisuuskin voi dokumentoida aikaa, vaikka se ei sen varsinainen tehtävä olekaan, muistutti Hulkko. Oikeita ihmisiä ei sen sijaan Hulkon seikkailussakaan ole kuvattu, eikä hänen mukaansa kannatakaan kuvata. Ruusu, Säde ja muuan tarinan mummo ovat kirjallisia henkilöhahmoja, joiden kuvaamisessa on saatu inspiraatiota monesta lähteestä – ja monesta ihmisestä. Raksilan miljöö kirjassa kuitenkin elää ja hengittää. Jäämme odottelemaan, jatkavatko Ruusu ja Säde seikkailujaan.
Kirjailijan ohje kirjoittamista suunnitteleville on: kirjoita, lue ja elä! Tärkeintä on kirjoittaa, miten asiat muistaa ja miten ne on elänyt ja tuntenut. Fiktio on vapauttava ja iloinen asia!