Jotain normaalia ja jotain uutta

Raksilan asukasyhdistyksen puheenjohtaja Heikki Pudas.

Ei tullut tästäkään vuodesta normaalia, ainakaan sellaista ”niin kuin ennen koronaa” vuotta, jota varmaan moni odotti ja toivoi. Toisaalta normaalia lienee tulevaisuudessakin vaikea määrittää ja kiteyttää, sen verran vaikeita isoja asioita on ihmiskunnalla maailmanlaajuisesti ja päättäjillämme hallintomme eri tasoilla ratkottavana. Oulun ja Raksilan kehittymisen osalta on vielä paljon tekemistä ja ehkä yllättäenkin näyttää siltä, että Puu-Raksilan suojelukaava valmistuu ennen alueen muita isoja hankkeita.

Raksilan asukasyhdistyksen puheenjohtaja Heikki Pudas. Kuva Ritva Ilonen.
Raksilan asukasyhdistyksen puheenjohtaja Heikki Pudas. Kuva Ritva Ilonen.

Kun katsoo yhdistyksemme toimintaa voisi todeta, että jotain normaalia ja jotain uutta löytyy vuoden aikana tapahtuneesta. Normaalia on ainakin se, että toimintaa pyörittää hyvin pieni porukka, käytännössä neljä–viisi vapaaehtoista. Kaikki hallituksen toistakymmentä kokousta saatiin järjestettyä päätösvaltaisina, joka sekin kertoo hallituksen jäsenten sitoutumisesta ja halusta osallistua. 

Normaalia on sekin, että perinteiset toiminnat muodostavat vuosittaisen rungon ja kaupungin yhteisötoiminnan avustukset vankan pohjan toiminnan rahoitukselle eikä jäsenmaksuja kerätä. Myös tilaisuuksiin osallistujien määrä on ”normalisoitunut”.

* * *

Uuttakin on. Paperisten tiedotteiden jakaminen päätettiin jättää pois ja tehdyn kyselyn pohjalta useimmat valitsivat sähköisen viestinnän. Tähän liittyen yhdistyksen viestintää eri alustoilla on pyritty selkeyttämään. Uutta pysyvää toimintaa ovat liikuntatunnit Teuvo Pakkalan koululla, keväällä aloitetut turinaillat ja osa joulunalusaktiviteeteista.

Pojat-elokuvan ensiesityksestä tuli 2.11.2022 kuluneeksi 60 vuotta ja tämän juhlavuositeeman alla järjestettiin monipuolista ohjelmaa Oulun Päivien yhteydessä syyskuussa ja huipennuksena elokuvan juhlaesitys Elokuvateatteri Starissa. Pysyvänä jälkenä jää Oulun Lyseon kuvaamataidon oppilaiden Puistikkokadun puiston muuntamokopin maalaus.

Kaiken toiminnan valmistelu, järjestäminen, purku ja raportointi vaatii tekemistä. Vuodesta toiseen on pyritty aktivoimaan raksilalaisia ja saamaan uusia vapaaehtoisia mukaan toimintaan. Tekeminen ei ole otsa kurtussa puurtamista vaan hyvässä porukkahengessä tekemistä. Kaikkeen voi osallistua omalla panoksellaan oli se sitten lupa-asioiden selvittelyä, telttojen pystyttämistä, pomppulinnan vartiointia, makkaran grillausta tapahtumien yhteydessä, viestikanavien päivitystä tai toiminnan uudistamisen suunnittelua. Jokaisella mukana olevalla on oma elämänsä ja on luonnollista, ettei kaikkeen voi etukäteen ehdottomasti sitoutua. Joustoa tarvitaan, puolin ja toisin.

* * *

Omalta osaltani iso kiitos Hanna, Hannele, Joel, J-P ja Ritva aktiivisuudestanne ja pyyteettömästä panoksestanne kaikissa yhdistyksen toiminnoissa. Kiitos myös Timo ja Kaisa kaava-asioiden työstämisestä ja hyvän keskusteluyhteyden luomisesta kaavoitustoimen kanssa. Kiitos Hannele, J-P, Kaisa, Ritva ja muut lehden tekemiseen osallistuneet. Kiitos Kaisu kahvin ja sopan jakamispanoksestasi. Ja kiitos muillekin, jotka ovat olleet auttamassa tilaisuuksien järjestelyissä.

Seuraavassa vuosikokouksessa on mahdollisuus muodollisesti tulla mukaan yhdistyksemme toimintaan ja keskustella mm. vuosisuunnitelmasta. Jos haluaa mieluummin olla mukana satunnaisesti tai johonkin tiettyyn tekemiseen liittyen kannattaa ottaa yhteyttä jollain yhdistyksen kanavista.

Tämän upean lehden myötä toivottelen rauhaisaa joulunaikaa sekä antoisaa uutta vuotta!

RAKSILA