Teksti: Kaisa Pudas, Heikki Pudas ja Hanna Kopsala, kuvat: Kaisa Pudas.
Joulun ajan avaus ja kuusen valot
Vuonna 2020 Raksilan asukasyhdistys toivotti kaikille hyvää joulua videotervehdyksellä, joka on edelleen ladattavissa asukasyhdistyksen kotisivuilta. Videon tekemiseen osallistui suuri joukko raksilalaisia. Lämmin kiitos kaikille osallistujille! Oulun kaupungin kuntalaisvaikuttaminen ja yhteisötoiminta tukivat videon tekemistä.
Koronarajoituksista johtuen perinteisten jouluglögien sijasta asukasyhdistys järjesti jouluajan avajaiset livelähetyksenä Facebookissa. Joulutervehdyksen lisäksi lähetyksessä jaettiin Raksila-muki numero 32, Teuvo Pakkalan koulun tiernapojat esiintyivät ja lopuksi, joululaulun kaikuessa, uudet jouluvalot sytytettiin Puistikkokadun ja Puutarhakadun kulmauksessa olevaan komeaan kuuseen. Valot ilahduttivat raksilalaisia ja Raksilan ohikulkijoita aina helmikuun ensimmäiseen päivään saakka.
Raksilan pitkäaikainen asukas Olavi Niemi tietää kertoa, että nykyisen joulukuusemme paikalle tuotiin aikoinaan vuosikausien ajan sahattu pieni kuusi, kunnes Olli ehdotti tuojille – liekö olleet kaupungin palkkalistoilla – että laittavat siihen kuusen kasvamaan. Niin tehtiin ja komeaksi kuusi onkin ehtinyt vuosien saatossa kasvaa.
Kuusi on aiemminkin ollut joulun aikaan valaistu. Valot kuitenkin asukkaiden harmiksi varastettiin muutaman kerran tai ainakin katkottiin valojen johto, muistelee Olli. Johto vedettiinkin lopulta niin korkealle, etteivät siihen enää tuholaiset yltäneet. Aluksi sähköt otettiin valoihin Puistikkokatu 12:n kulmalla olevasta sähkökaapista; viime talvena ne vedettiin ensimmäisen kerran rakennuksen pihamökin seinästä. Kuusen uudet valot päätettiin jättää alkuvuodesta paikoilleen, ja iloksemme ne säästyivät ilkivallalta.
Tänä vuonna kuusen valot sytytettiin jälleen yhteisissä joulunajan avajaisissa.
Vuosikokous
Asukasyhdistyksen vuosikokous järjestettiin 30.3.2021 Google Meets -etäkokouksena. Paikalla oli yhdeksän jäsentä. Kokous vahvisti vuoden 2020 tilinpäätöksen ja myönsi vastuuvapauden hallitukselle ja muille tilivelvollisille sekä vahvisti toimintasuunnitelman ja tulo- ja menoarvion vuodelle 2021.
Vuosikokous valitsi yksimielisesti Heikki Pudaksen jatkamaan asukasyhdistyksen puheenjohtajana. Hallituksen jäseniksi valittiin jatkamaan Ritva Ilonen ja Veikka Niskakangas sekä varajäseninä Jetta Huttunen ja Henna Raitala. Uutena jäsenenä hallitukseen valittiin Jari-Pekka Aarrekivi. Erovuorossa olevat hallituksen varsinaiset jäsenet Hanna Kopsala, Joel Lehtelä ja Heikki Pudas valittiin jatkamaan hallituksessa. Tilintarkastajiksi valittiin Helena Mäkelä ja Kaisu Rundelin sekä heidän varahenkilöikseen Paula Pyykkönen ja Tanja Torvikoski.
Siivouspäivät 11.5. ja 19.10.2021
Raksilan perinteiset siivouspäivät ovat joka vuosi kovasti odotettuja tapahtumia. Pihat siivottiin tänä vuonna talven jäljiltä äitienpäivän jälkeen toukokuussa; syyssiivous järjestettiin ennen talven tuloa lokakuussa. Siivouspäivinä lavat olivat jälleen paikalla aamusta iltaan, joten puutarharoskan vieminen saatiin porrastettua ja turvavälit oli helppo pitää.
Siivoajia oli keväällä ennätysmäärä, liekö syynä kaunis keväinen ilma vai se, että naapurukset olivat joutuneet jo vuoden päivät koronarajoitusten vuoksi pitämään etäisyyksiä toisistaan? Tarjoilupisteen äärellä riitti juteltavaa ja kahvi-, tee- ja mehutarjoilu Kreeman voisilmäpulineen teki kauppaansa – samoin siivousmakkarat, jotka kevään siivouspäivänä loppuivat jopa kesken.
Syksyn siivouspäivänä makkarapaikalta sai ostaa mukaansa partiolaisten adventtikalenterin tai syyssatoa, hunajaa ja porkkanoita. Karjakadulle oli syksyllä järjestetty myös Kiertokaaren keräyspiste, jonne oli mahdollista kärrätä ilmaiseksi kodin vaarallisia jätteitä. Syksyn siivouspäivä sattui oikein kreivinaikaan: heti seuraavana yönä alkoi lumisade ja aamulla koko Raksilaa peitti ohut lumikerros.
Kiitos hallituksellemme ja avustajille jälleen mukavista ja tarpeellisista tapahtumista!
Kesäkahvila
Viime kesänä saimme nauttia Lippo Juniorit ry:n ylläpitämästä Puistikkokadun kesäkahvilasta. Kahvila levittäytyi Lippo Junioreiden toimistosta eli Impolan kaupasta puistopationa Puistikkokadun lehmusten varjoon. Puutarhakahvila toi alueellemme kaivattua toimintaa ja työllisti 10 nuorta Oulun kaupungin ja OP Oulun kesätyöseteleiden avulla. Kahvilan tuotolla tuettiin Lippo Junioreiden työtä. Kahvila toimi myös viirityöpajana Raksilan kesäjuhlien alla. Impolan kaupan ikkunoissa on edelleen nähtävillä vanhojen Raksila-kuvien näyttely.
Turvallinen koulutie
Asukasyhdistyksen aktiivit järjestivät jälleen Turvallinen koulutie -tempauksen turvaamaan alakoululaisten koulutietä syksyn ensimmäisinä koulupäivinä. Koulujen alkaessa Teuvo Pakkalan kadulla kävikin vilske, sillä Teuvo Pakkalan koulun vieressä avasi ovensa myös vasta remontoitu, 900 oppilaan Raksilan suurlukio. Lukiossa toimintansa aloittivat Merikosken lukio ja Lyseon lukio. Merikoski siirtyi tiloihin kokonaan ja Lyseo oman peruskorjauksensa ajaksi, suunnitelman mukaan vuoteen 2023, jolloin tiloihin on siirtymässä Pateniemen lukio.
Raksilan kesäjuhla lauantaina 14.8.2021
Raksilan kesäjuhla pystyttiin taas järjestämään perinteisesti koulunaloitusviikon lauantaina Raksilan puistoalueella. Juhlatapahtuman aikana koettiin lähes koko vuoden sääkirjo auringonpaisteineen, vesisateineen ja kunnon raekuuroineen. Paikalla kävi arviolta noin 200 juhlijaa.
Perinteisen lohikeiton lisäksi oli tarjolla kasvisvaihtoehto, tällä kertaa Oulun Palvelualan Opiston valmistamana, rieskan sekä kahvin tai pillimehun kera. Ohjelmassa oli musiikkia paikallisin voimin Salaoja-yhtyeen ja Joakim Oinaksen esittäminä. Tähtisirkuksen ”Kuin koira veräjästä” -esitys viihdytti perheiden pienimpiä ja vähän isompiakin. Paikalla oli myös LähiTapiolan ja Temrexin paloturvallisuuteen liittyvää neuvontaa ja palosammuttimien tarkastusta ja testausta. Lisäksi puistoalueella oli pop-up-myyjiä.
Kesäjuhlilla esiintyi Joakim Oinas. Raksilan kesäjuhlilla 2021 esiintyi Salaoja. Pop-up-myyntiä vuoden 2021 Raksilan kesäjuhlilla. LähiTapiola ja Temrex tarjosivat paloturvallisuusasiaa kesäjuhlilla. Paneelikeskustelu Raksilan kesäjuhlilla 2021. Raksilan kesäjuhlilla esiintyi Tähtisirkus: Kuin koira veräjästä.
Paneelikeskustelu
Kesäjuhlien yhteydessä järjestettiin reilun tunnin mittainen keskustelutilaisuus, jossa Raksilan asukkailla oli tilaisuus kuulla, miten ympäristössämme käynnissä olevien merkittävien hankkeiden edustajat näkevät Raksilan sekä hankkeiden vaikutuksen Raksilan elämään. Hallitus kutsui paneelikeskusteluun Oulun kaupungin, Oulun Yliopiston, Arinan, Keskon ja Senaatin Asema-alueet Oy:n.
Keskustelun vetäjänä toimi asukasyhdistyksen puheenjohtaja Heikki Pudas, panelisteina Oulun kaupungin asemakaavapäällikkö Kari Nykänen, Oulun Yliopiston viestintäjohtaja Marja Jokinen, Arinan toimitusjohtaja Reima Loukkola sekä Keskon Pohjois-Suomen aluejohtaja Jari Saarinen. Senaatin Asema-alueet Oyn edustaja joutui perumaan osallistumisensa viime hetkellä.
Yliopistokampus- ja Market-aluehankkeen edustajat korostivat hankkeen olevan heille tärkeä investointi tulevaisuuteen. He myös kertoivat ymmärtävänsä raksilalaisten huolen liikennejärjestelyistä. Kysymyksiin ”mitä raksilalaiset tästä hyötyvät” ja ”miten raksilalaiset huomioidaan”, ei selkeitä vastauksia kuultu, vaikkakin panelistit vakuuttivat kuuntelevansa kaikkia ja huolehtivansa, että kuulemisissa esille tuodut asiat otetaan huomioon. Investointipäätökset tehdään taloudellisten perusteiden pohjalta.
Kriittisenä kommenttina yleisöstä esitettiin mediassa esitetyn wau-arkkitehtuurin olevan ristiriidassa nykyisen kestävän kehityksen ja hiilineutraaliustavoitteiden kanssa. Positiivisena mielipiteenä tuotiin esille Raksilan voimakkaampi linkittyminen keskustaan ja kehityksen tuoma positiivinen ilme koko alueelle. Todettiin myös, että asemanseudun kehittäminen nähdään vetovoiman ja käytännön elämän suhteen tärkeimpänä hankkeena.
Paikalla oli säätilaan nähden kohtalainen yleisö. Lisäksi FB-livetapahtumaa seurattiin kotikatsomoissa. Video on edelleen katsottavissa asukasyhdistyksen Facebook-
sivulla.
Liikunta- ja vapaa-ajanvuorot Teuvo Pakkalan koululla
Raksilan asukasyhdistyksen lasten liikuntavuoro kokoontui koronarajoitusten poistuttua jälleen Teuvo Pakkalan koulun liikuntasalissa lauantaisin klo 15–16. Lasten toiveissa on useimmiten ollut temppuradalla touhuaminen ja pallopelit. Vuorolla on ollut kävijöitä taaperoista koululaisiin, ja vuoron valvojina ovat toimineet lasten vanhemmat.
Vapaa-ajan vuorot jatkuvat koululla vuonna 2022. Vapaamuotoiselle ja maksuttomalle liikuntavuorolle ovat tervetulleita kaikki raksilalaiset lapset. Myös aikuisille on varattu vapaa-ajan vuoro koululle. Vuoroa voidaan käyttää osallistujien toiveen mukaisesti kuntoiluun tai muuhun vapaa-ajan toimintaan.
Tule mukaan yhdistyksen vapaa-ajan toimintaan ja samalla tutustumaan toisiin raksilalaisiin! Lisätietoja ja ilmoittautuminen vapaa-ajan toimintaan: 040 563 6848 / Hanna.