Yhteisöllisyyttä, tukea ja toimintaa Oulun keskustassa
Caritas-Säätiön toiminnallinen keskus Yhteisötila Toivo avattiin Asemakatu 26:een tämän vuoden elokuussa. ”Halusimme tehdä Toivosta kodinomaisen ja lämminhenkisen paikan, johon mahdollisimman monella on helppo tulla”, kertoo yhteisökoordinaattori Matleena Keränen.
Syksyn aikana Toivossa on ollut mahdollista osallistua laulu- ja keskusteluhetkiin sekä toiminnalliseen tekemiseen. Vuoden vaihteen jälkeen Toivossa aloitetaan uutena toimintana muun muassa kohtaamispaikkatoiminta yli 65-vuotiaille oululaisille. Kohtaamispaikkatoiminta pitää sisällään Toivon pisteen, avoimen huoliryhmän, mahdollisuuden kahdenkeskisiin keskusteluihin sekä vertaistuellisen ryhmätoiminnan.
”Yhteisötila Toivon nimi kuvastaa meille sitä, että yhteisöllisyys on lääke yksinäisyyteen ja toivoa on kaikilla, monessa eri muodossa”, Matleena Keränen kertoo.
Toivossa sekä ikäihmiset että vammaiset/toimintarajoitteiset ihmiset voivat osallistua yhteisötoimintaan tai toimia vapaaehtoisina ohjaajina. Osaan toiminnastamme voi osallistua myös etänä. Toimintaan mukaan tuleminen ei vaadi etukäteisilmoittautumista. Poikkeustapahtumat, joihin on ilmoittautuminen, mainitaan aina erikseen.

Yhteisötila Toivon toimintaa (Asemakatu 26)
Yhteisötila Toivoon voit tulla tapaamaan muita ja osallistumaan erilaisiin ryhmiin. Sydämellisesti tervetuloa! Päivitämme ajankohtaiset tiedot www.caritas-saatio.fi ja www.facebook.com/CaritasSaatio -sivuille. Voit kysyä ajankohtaisista asioista myös yhteisökoordinaattori Matleena Keräseltä 044 734 0302.
Joulukuu 2021
- Toivon Naapurit sunnuntaisin 19.12. asti klo 14.
- Miestenilta 7.12. klo 18. Keskustelua asiantuntija-alustuksen pohjalta. Jatkuu 11.1.2022 klo 18.
- Avoimet ovet 8.12. klo 15–18. Kahvia, glögiä ja arvontaa.
- Tainan tahdit 10.12. klo 10, joululaulut. Musiikkia ja
jutustelua. Jatkuu 20.1.2022 klo 13. - Pastorin päiväkahvit 13.12. klo 13. Keskustelua kahvikupin ääressä. Jatkuu 10.1.2022 klo 13.
- Jouluhartaus 16.12. klo 12–12.30. Ruokakassien jako
klo 12.30–14. Kasseja jaettavana vähävaraisille 50 kpl. - Digituokio 16.12. klo 15. Digilaitteen opastusta.
- Joululaulut 20.12. klo 13.
Alkuvuosi 2022
- Pastorin päiväkahvit jatkuu 10.1.2022 klo 13.
- Miestenilta jatkuu 11.1.2022 klo 18.
- Toivon aamiainen alkaen 13.1.2022 klo 9.
- Tainan tahdit jatkuu 20.1.2022 klo 13.
- Huoliryhmä alkaen 4.2.2022 klo 13.
- Toivon piste alkaen 7.2.2022 klo 14.
Oululainen Caritas-Säätiö on vuonna 1998 perustettu yleishyödyllinen yhteisö, jonka tarkoitus on edistää pohjoissuomalaisten vanhusten ja vammaisten hyvää elämää.