Kategoria: Raksila-lehti 2022

Teksti: Taneli Okkonen, Raksilan poika vm. 1988, nykyisin FC Lahden mediapäällikkö.

No se on Taneli tässä terve!

Meijän lemppari Raksilan puistopeli oli ehottomasti Purkkis.

Purkkista pelattiin niin että, siihen, mitäs se olikaan ennen se puisto, sellaista tummanharmaata, kivituhkaa – siihen kivituhkaan piirrettiin purkki elikkä semmonen ympyrä, ja siihen sisälle laitettiin jalkapallo. Ja sitte me pojat oltiin siinä ympärillä, ja oli tyttöjäki pelaamassa, ja sitten aina joku potkas sen pallon siitä mahollisimman kauas, joku jäi Purkiksi ja se lähti hakemaan palloa ja kaikki muut juoksi piiloon. Ja Purkki vei pallon sinne keskelle, ja alko kattoon, että missä näkkyy piiloon juosseita kavereita. 

Usein lempipiiloa ehotettiin, ja sitten kaikki lähti juokseen Puutarhakadulle päin ja eka, se vähän korkeempi keltanen talo siinä kulmassa, niin siitä koukkas sinne sisäpihalle ja siitä sitten juostiin kohti sitä Syrjäkadun puiston kulman kulmataloa, niin sieltä pihojen poikki. Ja siinä, sitä seuraavalla pihalla marketteja päin, kasvo perunoita ja porkkanoita, niin jotku söi porkkanoita suoraan penkistä – muistan kun kerran oltiin siellä piilossa. Se oli ihan ykköspiilo. Sieltä sitten kulettiin pihojen poikki Syrjäkavulle ja sieltä kulmasta sitten kurkittiin kuka pääsi taas potkaseen palloa ja pelastaan kaverit. Aika tuttu peli niinku konkka ja muitakin samanlaisia, mutta me pelattiin sitä aina jalkapallolla. 

Puistossa pelattiin muutenkin paljon jalkapalloa. Meitä oli Puutarhakadulta minä Taneli, Eppu, Otto, Jotti, ja sitten isompia poikia oli Ronttis ja Mikkis, ja tietenkin Seppis kun se asu siinä puiston kulman talossa, ja sitten Niila joka asui myös puiston laitamilla, se oli varsinkin hyvä pelaan jalkapalloa.

Ja sitten ykköspiiloja oli Puutarhakavulla lehtiroskis, mihin ite menin joskus, eli lehtien kierrätyspiste. Siellä oltiin välillä kaverinki kanssa, välillä vähän luukkua nostettiin, että näkkyykö purkkia vai ollaanko vielä piilossa vai lähetäänkö etenemään kohti palloa. Välillä sinne kävi jotkut laittaan lehtiä, joku täti vähän yllätty ku kaato kassillisen lehtiä meijän päälle, me sanottiin: ”Shh me ollaan piilossa, me pelataan purkkista”.

Ja puistossa pelattiin hyvin paljon myös jalkapalloa. Meillä oli kaks jääkiekkomaalia ja aina vähän vaihettiin kentän paikkaa kun se nurtsi kului siitä aika paljon, meillä oli kovat pelit! Me pelattiin sellaisella pienellä jalkapallolla, niinku minifutiksella ja meillä oli siihen vielä omat säännöt: kolme vastaan kolme oli aina pelit, ja kolme joukkuetta: Brasilia, jossa pelas Eero, Jotti ja Seppis, sitten oli Ranska joka pelas toisella puolella puistoa, ja sitten oli West Ham. Niille jäi jämäkenttä, se kolmionmuotoinen kaupungin puolella, ne kun pelas harvemmin. Sitten siihen tuli kukkaistutukset niin ei voitu enää pelata. 

Siinä kolmionmuotoisella alueella pelattiin myös pesistä. Ja pelattiin vielä senkin jälkeen kun tuli kukkaistutukset, sieltä oli vaan hankalampi löytää palloa kun oli kukkia. Ikähaitaria oli aika paljon, varsinkin kun pelattiin pesäpalloa: jos ei osunut palloon mailalla kahdella ensimmäisellä, niin sai lyödä viimesen heiton kädellä – sillon pysty pienemmätkin osallistuun peliin.

Välkkylän mäki oli meiltä aika kaukana, varsinkin talvella siellä käytiin enemmän. Välillä mentiin Välkkylään pyörillä, ja joskus lähettiin sitten ostoskärryillä laskeen Välkkylän mäkee. Tai oikeestaan Jotti, se oli aika hurja. Ostoskärryissähän ei silloin ollut pantteja, ja niitä oli aina markettien ympäristössä.

Ja sitten ajettiin pyörillä Välkkylän mäkeä alas. Olin mää pari kertaa ajanutkin sen pyörällä, mutta sitten kerran oli jotenkin niin pomppusa reittivalinta, että lensin hyvällä kaarella pyörän yli ja pyörä jotenkin ajoi mun yli. Sitten olikin puoli naamaa ruhjeella… Me ei oikeestaan saatu olla niin kaukana, niin sitten piti keksiä hyvä tarina, että ”oltiin siinä Oton hiekkalaatikolla ja jotenkin siinä kompastuttiin…”.

Me saatiin itse asiassa aika paljon kehuja kun pelattiin paljon siinä puistossa. Monet puiston laitamilla asuvat tuli sanomaan, että hirviän mukava kuulla pelien ja lapsien ääniä. Siinähän oli monesti penkeillä istumassa aika paljon spurkuja juomassa keskikaljaa, ja myöhemmin kiljua. Kun aika paljon pelattiin siinä sitä futista, niin spurkutkin lähti siitä sitten pois.

Tarinat talteen – Raksila 100 vuotta: Raksilan asukasyhdistyksen Raksila 100 -työryhmä pyrkii keräämään laajan kokoelman juttuja ja muisteloita rakkaasta Raksilastamme. Tarinoita sellaisena kuin eri-ikäiset ja -taustaiset raksilalaiset ovat oman aikansa nähneet, kokeneet ja tunteneet. Osan tarinoista julkaisemme myös Raksila-lehdissä.Viime vuoden lehdessä tutustuimme 1930–40-lukujen ja 1960-luvun poikien elämään. Tänä vuonna 1990-luvun poikien elämää meille valottaa Taneli Okkonen. Tyttöjuttujakin lehteemme kaipailemme!

Teksti: Ritva Ilonen, kuvat: Kaisa Pudas ja Ritva Ilonen.

Alkuvuodesta 2022 huomasimme, että Pojat-elokuvasta tulee tänä vuonna kuluneeksi 60 vuotta. Samaan aikaan mietimme jo parin vuoden päästä pidettäviä Raksilan asemakaavan 100-vuotisjuhlia. Pitäisikö puistoon saada vaikka Pojat-patsas? Siitä se ajatus sitten lähti: maalautetaan puiston muuntamokoppi Pojat-elokuvan henkeen! 

Muuntamokopin maalaus saatiinkin osaksi Oulun Päivien Pojat-teemaohjelmaa, jonka toteutukseen saatiin avustusta Oulun Päiviltä. Alustavat luvat maalaamiseen saimme jo keväällä Oulun Energia Sähköverkko Oy:ltä ja Oulun kaupungilta.

Muutaman yhteydenoton jälkeen löytyi yhteys Raksilan lukiokampuksella evakkovuosiaan viettävään Oulun Lyseon lukioon ja sen kuvaamataidon opettajaan Hanna Schroderukseen. Ja kuinka ollakaan, heillä oli syksyllä alkamassa kurssi ”Julkinen taide”.

Syyslukukauden alussa homma lähti liikkeelle. Kurssilla valmistui yhteensä kuusi erilaista ja tasokasta ehdotusta kopin maalaamisesta. Kaikki ehdotukset olivat nähtävillä syyskuun alussa pidettyjen Oulun Päivien aikana Impolan talossa, Lippo junioreiden toimiston ikkunassa. Viikonlopun aikana yleisöllä oli mahdollisuus äänestää suosikkiaan. Ääniä annettiin yhteensä 109 kappaletta. Kaikkien äänestäneiden kesken arvottiin Jari Tervon kirjoittama Vesa-Matti Loirin elämäkertateos Loiri, jonka sai Virpi Väisänen. 

Yleisön suosikiksi nousi ehdotus B, jonka tekijöiksi paljastuivat Milla Ervasti ja Erika Meriläinen. Toteutettavaksi työksi valittiin ehdotus F, jonka tekijänä oli Vivi Iisakka. Kunniamaininta annettiin ehdotukselle D, tekijöinä Alina Linnanmäki ja Tilda Kivioja. Kaikki kolme eniten ääniä saanutta ehdotusta palkittiin pienillä Pojat-stipendeillä. 

Asukasyhdistyksen hallitus teki lopullisen valinnan maalattavasta ehdotuksesta. Toteutettavan työn valinnassa painotettiin työn aikataulua, värimaailmaa, tekotapaa ja teokseen tarvittavia materiaaleja. Lisäksi huomioitiin myös pinnan haastavuus ja sen tuomat toteutuksen esteet. Kaikki ehdotuksia jättäneet oppilaat osallistuivat muuntamokopin maalaamisen syksyn aikana, ja virallisesti muuntamokopin maalaus oli valmis syksyn Sadonkorjuujuhlien aikaan.

Teksti: Jukka Tervo, musiikkiterapeutti/kirjailija, piirros: Milla Ervasti & Erika Meriläinen. 

Mikko Niskasen vuonna 1962 ohjaama elokuva Pojat perustuu Paavo Rintalan (1930–1999) samannimiseen kirjaan vuodelta 1958. Elokuvassa seurataan Puu-Raksilassa asuvien 10–14-vuotiaiden poikien elämää. Isät, isoveljet, sedät ja muut vireimmän miehuuden samaistumiskohteet ovat sodassa, puutetta on kaikesta ja epävarmuus jokapäiväistä. Saksalaiset joukot myllertävät koko kaupungin elämää.

Elokuva alkaa Einar Englundin variaatioilla Jaakko-kulta-laulusta. Ollaan siis lapsuuden äärellä kurottamassa kohti muutosta. Kappale viittaa Jaakko Hoikkaan, Jakeen (Vesa-Matti Loiri ensimmäisessä elokuvaroolissaan), jonka Niskanen nostaa teoksensa keskiöön. 

* * *

Jake on porukan pelokkain, astmaa sairastava ja epävarma poika, jonka vanhemmat asuvat erillään; isä on palannut haavoittuneena rintamalta ja äiti seurustelee saksalaisen yliluutnantti Fritz Mayerin kanssa. Toisaalta Jake on lahjakas poika, mutta joukon epäsosiaalisin. Muiden halutessa olla sankareita saatellen naisia rautatiealikulun läpi heitä mahdollisilta/kuvitelluilta ryöstäjiltä suojellen varastaa Jake röyhkeästi erään naisen laukun ja rahat. Toiset ovat raivoissaan hänen pilattua sankaruusaatteen. 

Saadakseen helpotusta ulkopuolisuuden tunteeseensa ja ahdistukseensa Jake alkaa opettajien lemmikiksi ja lukee aamuhartausrukouksen luokan edessä. Tämä on toisista pojista petturuutta, mutta Jake toteaa saavansa näin stipendin. Hän retostelee uusilla vaatteillaan ja vihjailuillaan suhteistaan mustanpörssin kauppiaisiin.

– Pikkukeikka vaan ja pullukkaa odottaa. Tiijättekö te mikä on huora? Jake leveilee uutta kelloaan ihaillen.

Aran pojan itsetuntoa pönkittänyt kutsumanimi Rommel saksalaisen panssarikenraalin mukaan alkaa maistua toisten poikien suussa pahalta. Ehkä se yhteisesti sovittuna merkitsi ryhmän ymmärtävää asennetta Jaken pelokkuuteen ja ongelmiin, mutta nyt Jake käyttää sitä heitä vastaan yrittäen nousta heidän yläpuolelleen. Rintala kirjoittaa: ”Toiset pojat eivät tienneet miten suhtautua Jakeen. He eivät olleet varmoja, valehteliko Jake, mutta vielä oudommalta tuntui uskoa, että Jake puhui totta.” Jake hylätyksi tulleen traumatisoituneen nuoren tavoin pyrkien omaa erinomaisuutta ja kyvykkyyttä korostavan uhon avulla kätkemään ja tukahduttamaan pienuuden ja avuttomuuden kokemustaan.

* * *

Jake kuuluu kyllä poikien porukkaan ja sen kulttuuriin, jossa välillä otetaan yhteen ja välillä taas vallitsee lujan solidaarisuuden ilmapiiri, mutta heti jos oma etu vaatii, hän hyppää pois porukan moraalikoodeista ja pyrkimyksistä. Jos Jake ei pääse leikkiin sisään, hän tuhoaa sen. Hänen on pakko saada hyvä heti hinnalla millä hyvänsä, koska turva, rakkaus ja huolenpito sisäisenä kokemuksena eivät elä hänessä. Kenties Jake antisosiaalisen nuoren tavoin kokee, että kun kukaan ei piittaa hänen tunteistaan, niin miksi hän välittäisi muiden tunteista. Hän herättää myötätuntoa ja sääliä, mutta myös ärtymystä. 

Kirjassa Jake yrittää kuvata oloaan aikuisille, mutta he eivät kuule pojan hätää. “Ei ollut enää muuta kuin ikävä, jatkuva ikävä ja levottomuus. Se oli ainoa mitä Jake Hoikalla oli jäljellä. Hän oli sanonut sen, hän oli itkenyt sen äidille, hän oli sanonut sen isälle, se oli huomattu koulussa ja pojatkin sen tiesivät. Se pani hänet nauramaan. Hän halusi olla sankari, Suur-Saksan luutnantti, hän yritti nauraa samalla tavalla kuin Fritz Mayer.” Ainoaksi keinoksi jää päätön toiminta ja suruahdistuksen kääntäminen vastakohdakseen hysteeriseksi nauruksi kyynelten läpi. 

Mielessään hän sitoo oman tulevaisuutensa Saksan kohtaloon. Sen luhistuminen merkitsi Jakelle sisäistä murtumista. “Vaikka Fritz herätti ihailua ei poika voinut kääntää selkäänsä isälleen, mutta isä oli olemassa, oli, eikä poika nähdessään taas isänsä tiennyt, kummanko puolelle olisi pitänyt asettua”, Rintala jatkaa.

* * *

Jaken tragedia näyttäytyy koskettavimmillaan kohtauksessa, jossa äiti ja Fritz kertovat lähtevänsä Saksaan jättäen pojan mummon luo Ouluun. Jake itkee lohdutonta itkua, mutta aikuiset lahjovat hänet olemaan iloinen tarjoten rahaa ja herkkuja naurattaen 14-vuotiaan pojan epäaitoon kammottavaan nauruun. Tämä on aikuisten yritys vaimentaa omaa syyllisyyttään pojan hylkäämisestä: jos poika nauraa, surua ei ole, eikä liioin hylkäämistä eikä siis syyllisyyttäkään. Jakelle se merkitsee hänen tunteittensa kieltämistä ja yhä suurempaa yksinäisyyden tunnetta.

Kirjan lopussa Jake on saanut hänet hylänneeltä äidiltä paljon rahaa ja hän suostuttelee toiset pojat kanssaan elokuviin. Hän vaatii, että mennään oikein pirssillä. Taksia etsiessään he kulkevat kaksi kertaa elokuvateatterinsa ohi! Siellä juodaan portteria ja lännenfilmissä on mukavaa. Kun Jake haluaa ajaa taksilla takaisin Raksilaan, kypsemmät pojat eivät voi siihen enää suostua.

Niskasen elokuva päättyy klassiseen kohtaukseen, jossa Jake juoksee astmaansa tukehtumaisillaan rautatieasemalle ja roikkuu äitiä ja Fritziä kuljettavan junan perässä, kunnes putoaa ylikulkusillalle. Kohtaus on niin vaikuttava, että muistelin sen kestäneen hyvin kauan. Elokuvassa roikkumista on muuta sekunti, mutta jälkitunne jää elämään vuosiksi. Äidinrakkaus on yleismaailmallinen perustunne niin kuin sen menettäminenkin. Jakelle se on väkivaltainen tapahtuma, trauma trauman päälle. 

Poika tarvitsee ja käyttää ikäpolvien välisessä taistelussa paljon aggressiota. Se voi herättää myös syyllisyyttä, ja jos isä ei tätä kestä tai hylkää pojan, voi pojan taakaksi jäädä liian suuri syyllisyys omasta tuhovoimasta. Kirjassaan Rintala kuvaa Jaken ristiriitaisia mietteitä syyllisyydestä: “Isä ei asunut enää kotona, isä on suuttunut äidille ja hänelle ja Fritzille ja ‘koko perkeleen sotkulle’, isä oli lähteissään huutanut. Isä oli varmasti syytön, joku muu on syyllinen, Jake miettii ja tulee siihen johtopäätökseen ettei Fritzkään ole syyllinen eikä äiti. Jää vain hän itse…“ 

* * *

Jaken isähän on lähtenyt rintamalle ja tullut haavoittuneena ja rampana takaisin. Tästä saattaa seurata pojan pelko omaa aggressiotaan kohtaan, että se on todella vaarallista ja ettei isä kestä sitä. Tällöin ratkaisuksi saattaa muodostua aggression vetäminen pois kohteesta itseen. Toinen seuraus isätuen puutteesta on turvattomuuden lisääntyminen ja tästä johtuva tarve kääntyä voimalla kohti lapsuuden äitiä tai etsiä uusia aikuisia joihin samaistua kuten Jake mahdollisesti teki etsiessään mahtavuutta roistojen ja trokareiden maailmasta. 

Jaken pohdiskeluissa on luettavissa myös houkutus syyttää itseään kaikesta tapahtuneesta, kuten eronneiden vanhempien lapset usein tekevät, että poika olisi kuvitelmissaan rikkonut vanhempien avioliiton ja tuhonnut isän. Jake häviää taistelun kaikilla rintamilla: piilotajuinen oidipaalinen ristiriita päättyy isän menetykseen, mutta myös äidin. Toveripiirin nuoruusiän kasvua lujittava kumppanuus särkyy, vaikka toiset pojat ovat yhä edelleen Jaken ystäviä.

* * *

Elokuva päättyy kohtaukseen, jossa Jake jää makaamaan kiskoille. Kirjassa hän vaeltelee pitkin Raksilan takaisia peltoja ja ampuu pilkkaa Fritziltä ja äidiltä saamallaan pistoolilla, piiloutuu erääseen latoon ja lopulta itsemurha-ajatusten vallassa yksinäisenä ja epätoivoisena aseella leikitellessään ampuu itseään ohimoon.

Menettäessään toivonsa rakkauden palauttamisen kokemuksen suhteen ja/tai kääntäessään selkänsä ihmissuhteille itsetuhoinen nuori on onnistunut tyhjentämään itsensä myös syyllisyyden tunteesta, siitä että hänen tekonsa vaikuttaisi toisiin ihmisiin, tuottaisi surua ja kärsimystä. Kun hänellä ei ole ketään, on kaikki ihan yhdentekevää. 

”Olen itse kokenut ikävän, joka syntyy sitä, kun isä on poissa. Minun isäni oli sodassa ja minulla oli aina ikävä hänen luokseen. Orpous, jota elokuvan Jake tunsi, oli sellaista johon osasin mielestäni paneutua, ja sain Veskun johdateltua tuohon ikävään, orpouteen. Ne yksinäisyyden kyyneleet, jotka Jake vieritti, olivat minulle hyvin henkilökohtaisia kokemuksia”, Niskanen muistelee kirjassa Tuska ja hurmio: Mikko Niskasen elämä ja hänen elokuvansa (Toiviainen, S 1999). Hän oli sodan päättyessä 15-vuotias. 

Pojat on elokuva kasvusta ja kuolemasta. Intiön hautausmaa ja sankarivainajien valkoiset ristit leikkaavat poikien elämää moneen kertaan. Kuolema on kaikkialla: rintamalla, isien poissaolona, ruumisjunissa, papin ja opettajien isänmaallisissa uhrimieltä hehkuvissa puheissa, ammuksen varastamisessa ja kahden tuiralaisen kuolemassa, Immun veljen kaatumisessa ja myös Jaken menetyksessä. Isä on kadonnut hänen elämästään ja äiti ei rakkaudenhuumassaan piittaa pojan tarpeista ja lähtee lopulta saksalaisen mukaan. Elokuvassa Jaken kuolema on sisäinen, kirjassa konkreettinen. 

Pojat-kirjan ja elokuvan punaisena lankana kulkee poikien halu kasvaa miehiksi sodan aikana. Poikajoukon eri-ikäisten jäsenten voikin nähdä edustavan kasvavan pojan eri puolia. Immun kypsymättömyys ja naiivius johtavat koko ajan kohti suurempaa sisäistä ja sosiaalista kasvua kun taas Jaken asosiaalisuus ja masennus vievät kohti umpikujaa. 

* * *

Paavo Rintalan oma isä oli kaatunut Talvisodan lopussa 1940. Samassa taloudessa jonkin aikaa asunut eno on saattanut olla hyvin tärkeä silta miesten maailmaan. Rintala oli jo varhain hyvin kiinnostunut uskonnosta ja filosofiasta ja loi mittavan uran kirjailijana. Hän sai mm. kirjallisuuden valtionpalkinnon vuosina 1956, 1963, 1966, 1972, 1973 ja 1991. ”Raksila on ollut minun nuoruuteni yhteiskunnallinen korkeakoulu. Yhä vielä mittaan maailmaa sen mittakaavan mukaan, jonka Raksilassa sain: silloisen keittiön ja kamarin, silloisen elämän niukkuuden ja siitä aiheutuneiden kielteisten ja myönteisten asenteiden mittakaavalla”, Rintala totesi 1980-luvun alussa koululaislehden haastattelussa. Kirja kuvaa hyvin kuinka aikuisia samaistumiskohteita oli sodasta huolimatta koko ajan saatavilla: jos ei isä niin veljiä, muita sukulaisia, naapureita, opettajia, pappeja, saksalaisia sotilaita, konduktööri. 

Mieleni tekee myös kysyä, miksi Rintala tappaa Jaken kirjan lopussa? Kuoliko siinä symbolisesti pojan riippuvuus lapsuuden äitiin ja/tai tiivistyikö sen kautta nuoruusikään astuvan pojan isäturvan menettämisen trauma, ja mahdollisesti isän väkivaltainen kuolema sodassa, kuten Rintalalle itselleen tapahtui 10-vuotiaana, nyt Jaken kokemuksena kirjan sivuilla?

Artikkeli on lyhennelmä artikkelista Pojat – kuolema Raksilassa, joka on julkaistu aikaisemmin kirjassa Toipumiskyvystä. Nuorisopsykoterapian erityiskysymyksiä. Nuorisopsykoterapia-säätiö (2009) ja Jukka Tervon kirjassa Ketä rakastamme kun rakastamme Elvistä – artikkeleita nuoruusiän luovuudesta ja tuhoavuudesta(2016).

Teksti: Hannele Dufva, kuvat: Hannele Dufva ja Ritva Ilonen. 

Mikko Niskasen elokuva Pojat sai valtakunnallisen ensiesityksensä Oulun Kiistolassa 2.11.1962. Syksyllä 2022 Raksilan asukasyhdistys juhli näyttävästi elokuvan 60-vuotisjuhlia ja sen takana olleita henkilöitä, romaanin kirjoittanutta Paavo Rintalaa, elokuvan ohjannutta Mikko Niskasta sekä elokuvassa uransa aloittanutta Vesa-Matti Loiria. 

Paavo Rintalan Pojat

Pojat 60 -juhlasyksyn tapahtumat aloitettiin 2.9. Raksilan lukiokampuksella opetusneuvos Matti Rossin alustuksella Paavo Rintalasta, hänen Pojat-romaanistaan, sen taustasta ja sodanaikaisesta Oulusta. Alustusta oli seuraamassa lähes sata ihmistä.

Rintala syntyi Viipurissa vuonna 1930, mutta joutui sodan sytyttyä lähtemään Karjalasta evakkoon äitinsä kanssa. Isänsä hän menetti talvisodassa. Nuoruusvuodet kuluivat Oulussa, Raksilan Karjakadulla, ja tämän ajan kokemuksista kertoo myös Pojat. Oulun Lyseon käytyään hän opiskeli Helsingin yliopiston teologisessa tiedekunnassa. Hän ei kuitenkaan koskaan valmistunut, vaan antautui kirjailijan uralle. 

Pojat oli kirjailijan neljäs romaani ja ilmestyi vuonna 1958. Rossi näytti kiintoisassa esityksessään Otavan Kaltiossa julkaiseman mainoksen – sen mukaan Pojat oli “raisunhauska ja liikuttava” kuvaus oululaisten poikien elämästä toisen maailmansodan aikaan. Teoksen päähenkilönä onkin pidetty juuri yhteisöä, “poikien porukkaa”. 

Tuohon aikaan Oulun väkiluku oli noin 30 000. Kun saksalaisia sotilaita oli enimmillään jopa 4 000, heidän läsnäolonsa näkyi ja kuului Oulun katukuvassa. Suhteita solmittiin niin seurustelun kuin kaupankäynninkin merkeissä, joista molemmista myös Pojat kertoo. 

Kirja on tunnetusti myös Raksila-kuvaus. Rautatieläisten perheiden asuttamassa Raksilassa asemanseutu junineen oli tärkeä – ja se näyttelee keskeistä osaa myös kirjassa ja elokuvassa. Niskanen valitsi ne myös elokuvansa kuuluisan loppukohtauksen näyttämöksi – Rintalan kirjassahan loppu on toisenlainen. 

Romaani oli myyntimenestys ja siitä otettiin välittömästi toinen painos. Rossi esitteli teoksen arvosteluja, jotka olivat lähes kautta linjan kiitettäviä. Kuitenkin romaani, kuten useat muutkin Rintalan teokset, herätti myös polemiikkia ja syytöksiä epäisänmaallisuudesta. 

Vielä marraskuussa 1974, kun Rintala kutsuttiin laatimaan juhlaruno Oulun Lyseon 100-vuotisjuhliin, osa juhlayleisöä odottikin varsin penseänä kirjailijan esiintymistä. Olihan Rintala kuvannut opettajia “itsetuntoisiksi pöyhkeilijöiksi”. Mutta kun Rintala aloitti runonsa entistä oppilaitostaan arvostavin sanoin, yhtäkkinen tunnelman muutos salissa oli lähes käsinkosketeltava, kertoi itse paikalla ollut Rossi. 

Lopuksi Rossi kertoi vielä Paavo Rintalan työhuoneesta, joka on nähtävillä Oulun kaupunginarkistosssa. Sieltä voi löytää esimerkiksi Paavon “sotakummisohvan”. Sotakummeja olivat yksityiset henkilöt tai yhdistykset, jotka eri tavoin avustivat sotaorpoja. Seinällä riippuu Johannes Messeniuksen kuva ja katsoja voi ihailla myös Pojat-kirjan “Immun” pieksuja. Tiedoksi muuten, että työhuoneeseen voi käydä maksutta tutustumassa arkiston aukioloaikoina klo 8.30–15.30 osoitteessa Kansankatu 55 A. 

Rossin esitystä seurasi vilkas keskustelu. Keskustelun jälkeen siirryttiin juomaan kakkukahvit Lippo-Juniorien tiloihin, vanhaan Impolaan. Tarjolla oli kahvila Kreeman valmistama kaunis ja herkullinen kakkutaideteos päällyksenään Pojat-elokuvan mainos. 

Todellisuutta kirjan takaa: Eero Timonen tarinoi 

Kahvin jälkeen ohjelmaan oli merkitty “aidon ja oikean” Raksilan pojan, Eero Timosen, kävely- ja tarinointikierros elokuvan tapahtumapaikoilla. Koska Timonen oli loukannut jalkansa, kävely ei toteutunut, mutta tarinointi Raksilan elämästä ja ihmisistä onnistui hyvin myös Puistikkokadun puiston reunalla. Yleisölle oli jaettu tuon ajan karttoja ja oman mielikuvituksen avulla saattoi hyvin seurata Eeron hauskoja kuvauksia henkilöistä, taloista ja sattumuksista. 

Eero on kuutisen vuotta Rintalan poikia nuorempi, mutta kertoo myös heillä olleen “samat kujeet” kuin kirjan ja elokuvan pojilla. Tuohon aikaan Oulussa oli paljon siirtoväkeä Karjalasta ja pohjoisesta ja asunnot olivat ahtaita. 

– Olimmekin siksi oikeita katupoikia, aina ulkona ja kadulla, aamusta iltaan, kertoi Eero. Tuonaikaisessa Raksilassa oli neljä hiekkakatua ja yksi mukulakivikatu, Syrjäkatu, jota mainittiin Oulun leveimmäksi kaduksi. Puita ei vielä liiemmälti ollut. 

Raksilan kaduilla pelattiin pesäpalloa ja jalkapalloa, mutta myös – puukkotikkaa! Eero kutsui Paavo Lappalaisen yleisön joukosta kuvailemaan puukkotikan sääntöjä. Puukko pitää saada viskattua maahan pystyyn ja heitoilla on lista hauskoja nimiä: kämmenpuoli pystyyn, iso nyrkki, pikku nyrkki, lyönti, lippari, lämsä, niputukset, naputukset, seremoniat, hupatukset, eukko, helvetin huikka, päämoukku ja aamen! 

Pelaamisen lisäksi pojat kävivät koulua, mutta eivät Eeron mukaan lukeneet kovinkaan ahkerasti läksyjä. Raksilassa koulua ei vielä ollut, joten koulumatkat suuntautuivat eri puolille Oulua, esimerkiksi keskikaupungille tai Tuiraan. 

Eero itse tunsi hyvin kirjan “Urkin”. Tämä kertoo kirjassa, että ei hän tappelussa pärjää, mutta “aina on kyllä kiviä taskussa”. Oikeassa elämässä Eero ja Urkki kiertelivät vielä jokunen aika sitten yhdessä Raksilaa ja Oulua, kun olivat saaneet pyynnön kertoa elokuvan kuvauspaikoista Kansallisen audiovisuaalisen instituutin tarpeisiin. Kohtauksia oli kuvattu eri puolilla Oulua, esimerkiksi tappelu tehtiin Linnansaarella. Osa oli kuvattu muualla kuin Oulussa. 

Elokuvassa näkyy toki paljon Raksilaa ja asemanseutua. Pojat seikkailevat Lyötyn makasiinien ja rautatien tuntumassa ja myyvät olutta juniin ohi matkustaville saksalaisille sotilaille. Raksilaa reunustaa elokuvassa ja oikeassa elämässä korkea lankkuaita, ja vain eteläisen ja pohjoisen alikäytävän kautta pääsee kaupungin keskustaan. Eteläisessä alikäytävässä oli sodan aikaan väestönsuoja. 

Pihakohtauksia on kuvattu mm. Syrjäkadun isoissa pihoissa, joihin mahtui levittämään isoja pyykkinaruja. Elokuvassa on myös kohtaus, jossa saksalaiset käyvät hakemassa leipää leipomolta ja pojat pyrkivät tekemään kauppoja heidän kanssaan. Koska Paavo Rintalan taloa vinosti vastapäätä sijaitsi leipomo, Eero kuvailee, kuinka Paavo ehkä oli tarkkaillut vastaavia tapahtumia oikeassa elämässä. 

Raksilaa, radan taustaa, oli rakennettu viime vuosisadan alkukymmeniltä alkaen. Useat Raksilan talot olivat puisia – ja Eeron mukaan rakennettu Oulunsalon Varjakan sahan ylijäämähirsistä. Tuttu paikallinen “grynderi” oli Iivari Salminen, joka oli mukana pariakymmentä taloa tekemässä, ja teki yhden myös itselleen. Lasipalatseiksi nimitettiin taloja, joiden rapatuissa seinissä oli lasinpalasia.

Osin maisema oli maaseutumaista. Raksilaa rajasivat pellot ja ihmisten viljelypalstat. Urkinkin kotona pidettiin lehmää, sikaa ja lammasta, vaikka lehmän pitäminen ei oikein sallittua ollutkaan. Toisella rajapinnalla, Laaniskan rannassa, uitiin ja sinne oli kaupunki kantanut kuormittain hiekkaa. Rakentavat Rivieraa, Eero kertoo paikallisten naureskelleen. Hän itse oli sitä mieltä, ettei sinne kannattanut mennä iilimatojen sekaan uimaan. 

Elämä tuon ajan Raksilassa oli vilkasta. Eeron kertoman mukaan keskeisin rakennus ja tiedonvälityskeskus oli Syrjäkadun sauna, jossa niin miesten kuin naistenkin puolella pestiin selät, tavattiin tutut ja vaihdettiin viimeisimmät kuulumiset. Alueella oli leipomoita, suutareita, taksimiehiä – ja kymmenkunta kauppaa. Eero mainitsee “Sepähauskan”, paperikaupan. Mistä nimi? Kauppaa piti kaksi sisarusta, joista toisella oli tapana vastata kaikkeen asiakkaan kertomaan “No sepä hauska”.

Raksilasta ponnisti maailmalle myös monta kansanedustajaa. Yhden heistä, Eero Lattulan isä vuokrasi kottikärryjä viljelypalstojen pitäjille. Edustajaksi päätyi myös Arvi Turkka, jonka äidistä, Turkan muorista Eero myös kertoi. Muorilla oli tapana heitellä kauraryynejä pihan puluille, ja tämäkös kismitti naapuria, jolla oli yhteinen piharakennus. Naapuri yritti huiskia lintuja katoltaan, ja tarttui lopulta oikein aseisiin. Älykkäät pulut kuitenkin oppivat väistelemään ammuksia ja pysyttelivät tarkoin Turkan puolella kattoa. Eeron muistelemiin rouvashenkilöihin kuului myös Anttilan muori, jolla oli ainakin kymmenen kissaa, joita hän antaumuksella huuteli kotiin portailtaan: Kis-kis-kis! 

Eero mainitsee myös Hamidullan perheen. Tytär oli Eeron luokkatoveri Tuiran yhteiskoulussa. Eero muistaa talosta komean huoneen piipputelineineen ja poikana kuvitteli, että se olisi moskeija. Mutta ei, hänelle kerrottiin sen olevan herrojen huoneen. (Hamidullan perheestä lisää lehden toisessa jutussa.)

Toinen herrojen huone löytyi Puutarhakadun ja Puistikkokadun kulmasta. Siellä sijaitsi usean perheen talo, jossa asui muun muassa Raksilan perinneyhdistyksen nykyinen puheenjohtaja Mirja Tuliniemi. Talon kellarissa oli miehillä oma tilansa, jota kutsuttiin “sakastiksi”, ja jonne naisilla ei ollut asiaa. Taloyhtiön asioiden käsittelyä avitti myös toisinaan pieni tujaus miestä väkevämpää. Sitä toimitti Eeron kertoman mukaan talossa asuva luotsi, joka kuljetti sotilasosaston veneitä Toppilasta Tornioon. 

Kirjan ja elokuvan tapahtumat eivät aina Eeron mukaan vastanneet todellisuutta. Ei ollut olemassa Raksilan taiteellista teatteria eivätkä muut pojat kuin Paavo käyneet kouluja. Rintala käytti romaanissa kirjailijan vapauttaan, mutta välit omiin nuoruuden ystäviin tulehtuivat, olivathan nämä osin tunnistettavissa kirjan henkilöiden esikuviksi. Etenkin kirjan Jaken kanssa näin kävi. Jake on kuvattu araksi ja herkäksi nuoreksi ja häntä koskevat myös kirjan dramaattisimmat tapahtumat ja sen traaginen loppuratkaisu. Timonen itse uskoo Urkin kertoman perusteella, että Rintala siirsi omia tunteitaan ja ajatuksiaan Jaken hahmoon. Arkiset tapahtumat sinänsä tuntuvat varsin todenmukaisilta – ja Urkki onkin kertonut omana mielipiteenään, että kirja on 80-prosenttisesti totta. 

Kirjasta elokuvaksi: esitykset Valveella

Poikien juhlinta jatkui elokuvateatteri Studiossa kulttuuritalo Valveella. Asukasyhdistys oli järjestänyt kaksi ilmaisnäytöstä 2.–3.9.2022 ja sekä lauantaina että sunnuntaina näytökset täyttyivät mukavasti. Yhdistyksen puheenjohtaja Heikki Pudas oli koonnut lyhyen alustuksen, jossa esiteltiin Mikko Niskasen elokuvan vastaanottoa ja aikalaiskritiikkejä. 

Elokuva oli Moskovassa opiskelleen Niskasen esikoisteos ja Helsingin Sanomien Paula Talaskiven mukaan ensikertalaiselta “yllättävän kypsä” näyttö. Maakansa mainitsi myös Olavi Tuomen kaupunkinäkymien “selkeän kameratyön” ja henkilöohjausta ja näyttelijävalintoja kiiteltiin kaikissa arvioissa. Kriittisin ääni oli Kansan Uutisten Martti Savolla, joka piti elokuvaa vain pohjateoksen “heikkona kuvituksena”. Elokuvaa pidetään edelleen yhtenä Niskasen parhaista. Niskanen teki hienon uran ja ohjauksistaan hän sai kaikkiaan kuusi Jussi-patsasta. 

Yhtä lailla merkittävä oli Vesa-Matti Loirin suoritus Jakena. “Tällä pojalla on runsaasti aitoa eläytymiskykyä ja näyttelemisen vaistoa”, kirjoitti Kirsti Jaantila Elokuva-Aitassa. Tämä osoittautui oikeaksi arvioksi ja Loirin myöhemmän uran tunnemme kaikki. Asukasyhdistys oli toivonut saavansa Loirin tavalla tai toisella mukaan Pojat 60 -juhlatapahtumiin. Sen sijaan tuli suru-uutinen: elokuussa taiteilija poistui keskuudestamme. Elämään – ja historiaan – jää muiden Loirin saavutusten ohella Pojat-elokuvan loppukohtaus, joka kuuluu suomalaisen elokuvahistorian vaikuttavimpiin.

Tähtiä, tähtiä: Pojat Starissa 

Syksyn tapahtumat huipentuvat elokuvateatteri Starissa pidettyyn Pojat 60 -juhlanäytökseen. Elokuvan ensiesityksestä Bio Kiistolassa oli keskiviikkona 2.11. 2022 kulunut tasan 60 vuotta!

Tapahtumassa vietettiin samalla Raksilan asukasyhdistyksen pikkujoulua. Heikki Pudas toivotti yleisön tervetulleeksi ja illan aluksi Silja Kilpi ja Nea Pälli Madetojan musiikkilukiosta virittelivät yleisöä elokuvan tunnelmiin musiikin avulla. Yleisö pääsi samalla nauttimaan paikalle varattua suolaista ja makeaa pikkupurtavaa kuohuvan juoman ja Toppilan vaalean kera. Pororullat ja pikkubebet tekivätkin mainiosti kauppansa. Ennen elokuvaa Sauli Pesonen Oulun elokuvakeskuksesta kertoi elokuvasta ja sen aikanaan saamasta suuresta suosiosta: hänen arvionsa mukaan ehkä jopa joka kolmas oululainen kävi katsomassa sen. 

Yleisö katsoi elokuvaa tarkkasilmäisesti. Tunnistuksia omilta kotikulmilta oli helppo tehdä ja samalla ihmetellä henkilöiden outoja reittejä: miksi Raksilasta juostiin asemalle hautausmaan kautta? Moni oli varmasti nähnyt elokuvan useasti. Mutta elokuva tuntuu monenkin katselukerran jälkeen puhuttelevalta. Raksilan pojat joutuvat kasvamaan aikuiseksi keskellä sotaa, mikä järkyttää heidän elämäänsä monella tapaa. Samalla he ovat vielä lapsia omine poikamaisine ajatuksineen ja puuhineen. SIksi elokuva onnistuu sekä naurattamaan että liikuttamaan.

Kaiken kaikkiaan Pojat 60 -juhlasyksy oli varsin kiinnostava monipuolisine tapahtumineen. Myös juhlanäytös syksyn huipentumana sai paljon kiitosta – ja nyt on vain jäätävä odottamaan mitä hauskaa ja jännittävää keksimme ensi vuodeksi.

Kiitokset: Pojat 60 -tapahtumia olivat tukemassa Oulun Päivät, Oulun Elokuvakeskus, Raksilan Lukiokampus, Lippo Juniorit, Oulun Energia Sähköverkko Oy, Värisilmä Oulu, Kansallinen audiovisuaalinen instituutti, kustannusosakeyhtiö Otava ja elokuvateatteri Star.

Teksti ja kuvat: Jari-Pekka Aarrekivi, Hannele Dufva, Ritva Ilonen, Kaisa Pudas ja Henna Raitala.

Joulun aika

Puistikkokadun kuusen valot sytytettiin jälleen adventin alkaessa. Valojen lisäksi saimme vuoden pimeimpään aikaan nauttia Raksilan joulukalenterista: ihanista jouluikkunoista ja muista jouluisista asetelmista pihoilla ja Raksilan kadunvarsilla. Joulukalenteriin osallistui viime adventin aikaan jo monta kotia – saisimmeko tänä vuonna vielä lisää asukkaita mukaan? 

Vuosikokous

Asukasyhdistyksen vuosikokous pidettiin perinteisesti Palvelualan Opiston ruokasalissa maaliskuussa. Kokous valitsi yksimielisesti Heikki Pudaksen jatkamaan yhdistyksen puheenjohtajana seuraavaksi kaudeksi vuosikokoukseen 2024 saakka. Muut hallituksen jäseniksi valitut järjestäytyivät ensimmäisessä hallituksen kokouksessa seuraavasti: varapuheenjohtajaksi valittiin Jari-Pekka Aarrekivi, sihteeriksi Hanna Kopsala ja rahastonhoitajaksi Ritva Ilonen. 

Turinaillat

Alkuvuodesta järjestettiin kuukausittain Lippo Junioreiden toimistolla Turinailtoja. Aiheena olivat Pojat, Raksilan 100 v. -juhlavuosi, Raksilan taiteilijat, yhdistyksen viestintä ja kesäjuhlien valmisteluun liittyvä viirityöpaja. Osallistujia oli joka tapahtumassa mukavasti kourallinen.

Asukasyhdistyksen viestinnän kehittäminen

Asukasyhdistys teki toukokuussa kyselyn yhdistyksen viestintäkanavista. Kyselyllä haluttiin selvittää mitä kanavaa raksilalaiset toivoisivat käytettävän yhdistyksen toiminnasta, tapahtumista ja muista asioista viestimiseen. Vastauksia saatiin yhteensä 43, ja niiiden jakauma näkyy oheisessa kaaviossa. Selkeästi suosituin viestintäkanava on vastaajien mielestä WhatsApp. Keskustelua yhdistyksen viestinnästä jatketaan seuraavienkin tapahtumien yhteydessä, jokaisen mielipide on tervetullut.

Asukasyhdistyksen WhatsApp-tiedotuskanavasta oli tullut niin suosittu keskustelukanava, että hallitus avasi uuden ryhmän virallisimmille tiedotuksille. Näin tärkeät tiedotukset Raksilan asukkaille eivät huku pitkien keskustelujen joukkoon. Kaikki ryhmät ovat sekä avoimia että vapaaehtoisia: Asukasyhdistys tiedottaa, Raksila keskustelee, Vapaa-aikaa Raksilassa, Raksilan Liikuntakerho ja Raksilan kirppis.

Kirjan julkaisujuhlat

5.5.2022 Raksilan asukasyhdistys juhli Raksilassa syntyneen kirjailija Johanna Hulkon kirjoittamaa ja samoin Raksila-taustaisen Sanna Pelliccionin kuvittamaa Seikkailijat Ruusu ja Säde -kirjaa yhdessä Lumotut sanat -sanataideviikkojen kanssa. Tilaisuuteen kuului kirjallinen kävelykierros Raksilassa kirjailijalle merkittävissä paikoissa. Tapahtumasta kerrotaan lisää Raksila-lehden 2022 sivuilla 26–27 (linkki verkkojuttuun).

Kevään siivoustalkoot 

Raksila siivottiin jälleen kesäkuntoon 12.5. Päivä oli sateinen, mutta raksilalaiset eivät pelkää pieniä sadekuuroja kun on piha-alueiden siistimisestä kyse. Kolme roskalavaa täyttyi jälleen puutarhajätteistä, ja sen jälkeen maistuikin kahvi ja makkara! Asukasyhdistyksen teltalla kävi jälleen kauppa: kahvia ja pullaa, pillimehua ja makkaraa. Ja kuinka mukavaa olikaan istahtaa pöydän ääreen rupattelemaan tuttujen ja vieraidenkin kanssa. Samalla kyseltiin asukkaiden toiveita siitä, miten he haluaisivat saada infoa alueen tapahtumista. 

Raksilan Puutarhakahvila

Lippo Juniorit avasivat jälleen alkukesästä kesäkahvilan Puistikkokadulle. Edellisen vuoden tapaan kahvilaa pyöritettiin nuorten voimin. Raksilan Puutarhakahvila oli mukava paikka istuskella kahvikupposen kanssa, kunnes loppukesällä alkanut puistoalueen mylläys ja kaapelityöt keskeyttivät kahvilan toiminnan.

Kaava-asiakirjat 

Puu-Raksilan kaavaluonnos oli kesän ajan nähtävillä Raksilan Puutarhakahvilassa. Oulun kaupungin kaavoitustoimi järjesti raksilalaisten käyttöön kansioita, jotka sisälsivät kaavaluonnoksen selityksineen sekä tehdyt selvitykset. Kaikilla oli mahdollisuus käydä paikan päällä katsomassa omaa taloa ja tonttia koskevat tiedot. Jos tiedoista oli jotain kysyttävää, niin saattoi lähettää sähköpostikyselyn asukasyhdistykselle. Kansioita käytiinkin ahkerasti lukemassa.

Asukasyhdistyksen aktiivinen osallistuminen alueen kaavoitushankkeisiin lie tuottanut tulosta, koska saimme viimein markettien parkkipaikkojen sisätuloihin uudet, yöllisen liikenteen kieltävät liikennemerkit ja Syrjäkatu sai kahden tunnin pysäköintirajoituksen.

Kaavan etenemisestä kerrotaan lisää Raksila-lehden 2022 sivuilla 20–21 (linkki verkkojuttuun).

Turvallinen koulutie ja Teuvo Pakkalan kadun kaukolämpötyöt

Asukasyhdistys järjesti jälleen turvapartion alakoululaisten ensimmäisten koulupäivien ajaksi. Kiitos aktiivien turvaajien pari vaaratilannetta jäi tälläkin kertaa läheltä piti -tilanteeksi. Teuvo Pakkalan katu on turvallisuutensa puolesta pitkään huolettanut raksilalaisia. Liikenne kadulla on vilkasta, eikä uusi 30 km:n aluerajoitus ole juurikaan tuonut kaivattua rauhoittumista tai tien välttämistä läpiajoreittinä marketeille ja Kajaanintielle. Tänä vuonna erityistä huolta aiheutti laaja kaukolämpöputkityö, jonka johdosta kadun länsipuoli oli kaivettu auki ja käytössä oli vain kapeat ajokaistat, joilta näkyvyyttä haittasivat muun muassa korkeat väliaikaiset aidat. Keikahtipa kaivantoon yksi mustamaijakin.

Kaukolämpötyöt johtivat valitettavasti myös vesivahinkoihin, kun rankkasateet saivat veden kerääntymään avoimiin kaivantoihin ja tulvimaan talojen kellareihin.

Elojuhlat

Raksilan Elojuhlat vietettiin tänä vuonna kauniissa aurinkoisessa säässä lauantaina 13.8. Tarjolla oli jälleen perinteistä lohisoppaa, jonka tänä vuonna valmisti Oulun Baari. Juhlissa oli runsaasti pop up -myyntipisteitä ja monenlaista ohjelmaa. Musiikista vastasi trubaduuri Emilia Aarnio, ja lisäksi taikuri Kristian Backman esiintyi. Lapsille oli pomppulinna sekä pop corn -kone. Juhlan lopuksi oli vapaamuotoinen suojelukaavan päivitys- ja keskustelutilaisuus. Myös VintageVarasto Impolan alakerrassa avasi juhlapäivänä ovensa. Turinailloissa valmistetut viirit kruunasivat elojuhlien koristelut.

Pojat-elokuva 60 vuotta

Pojat-elokuvan ensi-illasta tuli tänä vuonna kuluneeksi 60 vuotta ja tapahtumaa juhlittiin asianmukaisesti. Raksila-lehden 2022 sivuilla 8–15 voit lukea lisää muun muassa Matti Rossin Paavo Rintala -esitelmästä, Puistikkokadun puistossa olevan muuntamokopin maalauksesta, Eero Timosen elokuvan tapahtumapaikkatarinoinnista ja Pojat-elokuvan juhlaillasta elokuvateatteri Starissa (linkki juhlavuoden tapahtumista kertovaan verkkojuttuun sekä linkki muuntamokopin maalauksesta kertovaan verkkojuttuun). 

Sadonkorjuujuhla

Sadonkorjuujuhla ja siivoustalkoot järjestettiin mukavassa syyssäässä viikolla 42. Puutarhajätelavat täyttyivät jälleen vauhdilla ja raksilalaiset saattoivat kokoontua seurustelemaan asukasyhdistyksen myyntikojulle. Pop up -pisteessä myytiin syksyn satoa, perunoita ja hunajaa, ja toisesta pisteessä sai tehdä sukkatilauksia, joiden myynnistä osa meni Teuvo Pakkalan koulun luokkarahastoon. 

Sunnuntain liikuntavuorot

Teuvo Pakkalan koulun liikuntasalista varattiin jälleen raksilalaisten käyttöön viikkovuorot. Varsinkin lapsiperheet ovat ottaneet liikuntavuoron hyvin vastaan. Tilan käyttö vapaamuotoisesti ja salin välineitä temppuratoihin ja liikkumisen tueksi hyödyntäen onkin innostanut liikkumaan monipuolisesti.

Kiinnostaako sinua yhteishankinta?

Yhteishankinnalla voidaan vähentää esimerkiksi liikenteen kuormitusta alueella ja saada palveluita niitä tarvitseville. Esimerkkejä yhteishankinnan kohteista:

• Jätepalvelut
• Ruohonleikkuu
• Lumityöt
• Nuohous
• Räystäiden puhdistus

Ota yhteyttä sähköpostitse raksilanasukasyhdistys@gmail.com 

Mikäli kiinnostusta tuntuu löytyvän, selvitämme tarvittavien järjestelyjen toteuttamisen yksityiskohdat.

Raksilan asukasyhdistyksen puheenjohtaja Heikki Pudas.

Kun katsoo yhdistyksemme toimintaa voisi todeta, että jotain normaalia ja jotain uutta löytyy vuoden aikana tapahtuneesta. Normaalia on ainakin se, että toimintaa pyörittää hyvin pieni porukka, käytännössä neljä–viisi vapaaehtoista. Kaikki hallituksen toistakymmentä kokousta saatiin järjestettyä päätösvaltaisina, joka sekin kertoo hallituksen jäsenten sitoutumisesta ja halusta osallistua. 

Normaalia on sekin, että perinteiset toiminnat muodostavat vuosittaisen rungon ja kaupungin yhteisötoiminnan avustukset vankan pohjan toiminnan rahoitukselle eikä jäsenmaksuja kerätä. Myös tilaisuuksiin osallistujien määrä on ”normalisoitunut”.

* * *

Uuttakin on. Paperisten tiedotteiden jakaminen päätettiin jättää pois ja tehdyn kyselyn pohjalta useimmat valitsivat sähköisen viestinnän. Tähän liittyen yhdistyksen viestintää eri alustoilla on pyritty selkeyttämään. Uutta pysyvää toimintaa ovat liikuntatunnit Teuvo Pakkalan koululla, keväällä aloitetut turinaillat ja osa joulunalusaktiviteeteista.

Pojat-elokuvan ensiesityksestä tuli 2.11.2022 kuluneeksi 60 vuotta ja tämän juhlavuositeeman alla järjestettiin monipuolista ohjelmaa Oulun Päivien yhteydessä syyskuussa ja huipennuksena elokuvan juhlaesitys Elokuvateatteri Starissa. Pysyvänä jälkenä jää Oulun Lyseon kuvaamataidon oppilaiden Puistikkokadun puiston muuntamokopin maalaus.

Kaiken toiminnan valmistelu, järjestäminen, purku ja raportointi vaatii tekemistä. Vuodesta toiseen on pyritty aktivoimaan raksilalaisia ja saamaan uusia vapaaehtoisia mukaan toimintaan. Tekeminen ei ole otsa kurtussa puurtamista vaan hyvässä porukkahengessä tekemistä. Kaikkeen voi osallistua omalla panoksellaan oli se sitten lupa-asioiden selvittelyä, telttojen pystyttämistä, pomppulinnan vartiointia, makkaran grillausta tapahtumien yhteydessä, viestikanavien päivitystä tai toiminnan uudistamisen suunnittelua. Jokaisella mukana olevalla on oma elämänsä ja on luonnollista, ettei kaikkeen voi etukäteen ehdottomasti sitoutua. Joustoa tarvitaan, puolin ja toisin.

* * *

Omalta osaltani iso kiitos Hanna, Hannele, Joel, J-P ja Ritva aktiivisuudestanne ja pyyteettömästä panoksestanne kaikissa yhdistyksen toiminnoissa. Kiitos myös Timo ja Kaisa kaava-asioiden työstämisestä ja hyvän keskusteluyhteyden luomisesta kaavoitustoimen kanssa. Kiitos Hannele, J-P, Kaisa, Ritva ja muut lehden tekemiseen osallistuneet. Kiitos Kaisu kahvin ja sopan jakamispanoksestasi. Ja kiitos muillekin, jotka ovat olleet auttamassa tilaisuuksien järjestelyissä.

Seuraavassa vuosikokouksessa on mahdollisuus muodollisesti tulla mukaan yhdistyksemme toimintaan ja keskustella mm. vuosisuunnitelmasta. Jos haluaa mieluummin olla mukana satunnaisesti tai johonkin tiettyyn tekemiseen liittyen kannattaa ottaa yhteyttä jollain yhdistyksen kanavista.

Tämän upean lehden myötä toivottelen rauhaisaa joulunaikaa sekä antoisaa uutta vuotta!